torstai 11. heinäkuuta 2013

Ytimessä

Viikko sitten ukkonen särki modemin tietokoneestamme. Kesti ennen kuin huoltomies saatiin paikalle. Hän sanoi töitä piisaavan. Nettiuutiset jäivät lukematta. Onneksi vanha, uskollinen Kaleva kolahti postilaatikkoon. Mietiskelin verkottomina päivinä, miten meidän kävisi ilman paperilehtiä.

Ihmiset ajetaan kaupunkeihin niin kuin karja aitauksiin. Ulospääsyä ei ole. Työ karkaa käsistä, unohtuu. Vaimoväki Naantalissa tuli ennen vanhaan toimeen pesemällä pyykkiä toisilleen. Nyt sellainen ei toimi. Valtiovalta harkitsee talkootyönkin verottamista.

Kaikki uusiksi on päivän iskulause. Paavo Haavikko sanoi ettei kaipaa uudistuksia. Asiat ovat jo kyllin huonosti. Lakeja tehtaillaan niin tiukkaan tahtiin etteivät juristitkaan kykene niitä hallitsemaan. Sääntöjä ja asetuksia laaditaan, mutta niiden noudattamista ei valvota.

Saksa pyrkii luopumaan ydinenergiasta vuoteen -20 mennessä. Ruotsi on tehnyt vastaavan päätöksen jo aiemmin, mutta siitä ei puhuta enää. Japani pysäytti Fukushiman onnettomuuden jälkeen ydinvoimalansa, mutta on vähin äänin käynnistänyt ne uudelleen.

Kybersodan mahdollisuus on yhtä todellinen kuin ilmastonmuutos. Sellaiseen sotaan ei välttämättä  tarvita armeijoita. Yksi tsunami pystyi tuhoamaan Fukushiman ydinvoimalan. Atomisodan mahdollisuuskaan ei ole poissuljettu. Kun olemassaolo rakentuu energian saannin ja tietoverkkojen varaan, niiden äkilliset katkokset saattavat aiheuttaa totaalista tuhoa.

Ihmiskunta on kasvanut ylisuuriin mittoihin. Suomen kaltainen pieni, puolueeton maa jää jalkoihin. Berliini, Bryssel ja Frankfurt hallitsevat. Suomi on kuulunut hyvinvointivaltioiksi kutsuttuun pohjoismaiseen perheeseen. EU:ssa se on pyrkinyt hallinnolliseen ytimeen. Suurvalta, jota EU edustaa, ei tunne eikä tunnusta hyvinvointivaltiota.

Maatalousvaltainen Suomi on kesannolla. Komeat kylät, tilat ja talot ovat tyhjentyneet. Moottoritiet ohittavat ne kaukaa. On kiire päästä osille Barentsin meren öljylähteistä. Luomuruoan sijasta syömme ennen pitkää teollista, geenimuunneltua muonaa. Rakennamme ydinvoimaloita.

Sitäkö on ytimessä oleminen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti