eeli aalto REIDARIN KANSSA

On kaksi asiaa, missä minua ei unohdeta. Toinen on paskan heitto Oulun kaupunginteatterissa, (TV-elokuva Paskajuttu 1987), toinen on  Reidarin taiteen ja henkilön kuvaaminen: TV-elokuva "Reidarin värilliset aistimukset" 1973 ja kirja 1976. Nämä henkilöt ja tapahtumat tulivat osakseni, koska satuin olemaan paikalla.

Paskajuttu keräsi telkun ääreen 800 000 katsojaa ja Reidarin TV-elokuvaa pyöritettiin monina uusintoina kotimaassa ja lisäksi mm. Italiassa, Saksassa, Ruotsissa, Virossa, Tshekkoslovakiassa, Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa.

1975 Reidar nimitettiin professoriksi. Siitä seurasi melkoinen rumba hänen ympärilleen. Reidarilla ei ollut harmainta aavistusta, miten hänen uudessa asemassaan tulisi käyttäytyä. Pitikö hänen, persmäkeä tunturin kupeessa laskettelevan, ryhtyä harjoittelemaan slalomia tms.

Eräänä iltana 1975 minulle soitti WSOY:n toimitusjohtaja Hannu Tarmio kysyen ryhtyisinkö kirjoittamaan kirjaa Reidarista. Silmät olivat pudota päästäni. Yleensä näille suurille kustannusjohtajille oli tehtävä monet temput ovia raapien ja anoen pääsyä kirjailijoiden joukkoon. Minulla ei ollut sellaista lahjakkuutta eikä tarvetta.

Selitin Tarmiolle etten ollut kirjailija enkä edes haaveillut kirjailijan urasta. Reidarilla on kirjailijaystäviä vaikka kuinka paljon, kysykää heiltä! Tarmio siihen ettei Reidar hyväksy muita kuin minut kirjoittajaksi. Ei auttanut kapinoida vastaan.

Tunsinhan minä Reidarin Ateneumin ajoista lähtien 1949. Hän lopetteli opintojaan Suomen Taideakatemian Koulussa, minä aloittelin. Rosa Liksom, joka Reidarin tavoin on suuri tietäjä ja nero, kuvaa tapaamistamme taideakatemiassa näin: "Katon ko Aalon Eeli maalaa ja aattelen, että tuohan on jo valmis maalari minhuun verrattuna."

Me sitten aloimme Reidarin kanssa yhdessä valmistamaan kirjaa hänestä ja hänen taiteestaan. Istuimme yhdessä hänen töittensä äärellä. Minä annoin mankan pyöriä tunti tolkulla ja kuuntelin Reidarin kertomusta töistään ja niiden synnystä. Minulla on dokumentaristin sielu, halusin löytää Reidarin äänen kirjoittamalla. En tietenkään ryhtynyt Lapin kieltä matkimaan.

Kun Reidarille ei kelvannut kuvaajaksikaan edes Matti Saanio, minä ehdotin Simo Ristaa, kuvanveistäjien Ben ja Essi Renwallin poikaa. Simon kanssa kävimme kuvaamassa Särestössä sarjan parasta Reidaria. Komea kirja siitä tuli.

Kun nyt avautuu Reidarin iso näyttely Oulun taidemuseossa (27.9.2013), lupauduin kertomaan TV-elokuvan ja kirjan taustoista. Kävin Reidarin taidemuseon sivuilta ja Wikipediasta tarkistamassa, mitä yhteistyöstäni Reidarin kanssa mainittaisiin. Paitsi että silmäni putosivat päästäni, myös mykistyin.

Reidarin oma museo ei tiennyt yhteisestä kirjastamme mitään. Oikeiden kirjailijoidan teokset lueteltiin, mutta Reidarin oma kirja kuvineen oli reputettu!

eeli aalto SYDÄMEN ASIALLA

Toissa aamuna tunsin sydämeni lepattavan. En usko sen johtuneen Nokian kaupoista, vaikka arvelinkin Elopin vetäneen nokialaisia nenästä. Mittasin verenpaineen: oho, yläpaine oli romahtanut alle sataan. Pulssi sensijaan oli kivunnut sadan yläpuolelle.

Ei kun terveyskeskukseen! Sieltä olen vuosikymmenet saanut hoidot pulmiini. Kempele ei ole liittynyt muihin kuntiin, siksi kaiketi asiat hoituvat. Minut pyydettiin jäämään terveyskeskuksessa sijaitsevaan kunnansairaalaan tutkimuksia varten.

Sydämessäni todettiin eteisvärinä tai eteislepatus eli lääkärislangilla flimmeri. Yhdellä betasalpaajaa sisältävällä tabletilla lepatus muuttui normaaliksi sykkeeksi. Minulle päätettiin aloittaa Marevan-hoito. Nuorikin voi saada flimmerin monista syistä johtuen. Meikäläiselle riittää syyksi vanhuus. Eteisvärinä ei sinänsä ole kovin vaarallinen, mutta se voi johtaa aivo- tai sydäninfarktiin. Hoidolla pyritään ohentamaan veren liian voimakasta hyytymistä.

Vuorokausi kunnansairaalassa on hyvin mielenkiintoinen kokemus. Huonetoverini oli varmaan minun ikäiseni mies. Hän ei saanut sanaa suustaan yrittäen epätoivoisesti kiivetä kaiteiden ylitse sängystä pois. Kuulin hoitajien puheesta, että hän pääsisi huomenna "kotiin", so. vanhainkotiin.

Valveilla hän puhui jatkuvasti itsekseen. Sanoista en saanut selvää, ainoastaan ravihevoset toistuivat miehen muistissa. Odotin uteliaana millainen yö oli tulossa. Iltalääkkeet tekivät kuitenkin tehtävänsä. Yö oli rauhallinen. Minä en unilääkkeitä tarvitse.

 Potilaissa näyttäisi olevan huomattava joukko vanhainkotiin pääsyä odottavia. Harvoin olen aterioinut yhtä hiljaisessa pöydässä. Kaikki olivat kääntyneet sisäänpäin. En kuullut moitteita. Hoitajat tekivät parhaansa syöttääkseen potilaita, jotka eivät itse kyenneet.

Sairaala on hyväkuntoinen ja siisti. Panin merkille, kuinka esim. siivoojat toimivat ruoka-aikoina tarjoilijoina. Henkilökunta tekee kovaa työpäivää. Käytäviltä kuului iloinen puheen sorina. Tutkimusten jälkeen sain tarkan ohjeistuksen Marevan-hoidosta.

Kansalaiset vastustavat kuntaliitoksia. Ne hävittäisivät tällaisenkin pienen sairaalan. Kotiin tultuani näin  TV:stä,  kuinka pääministeri eduskunnassa vakuutti kuntaliitosten olevan täysin vapaa-ehtoisia. Vasta sitten, jos kunnat eivät liity vapaa-ehtoisesti, ne pakotetaan siihen.

Miksi kansanedustajat puhkesivat nauramaan?