tiistai 25. kesäkuuta 2013

Henk.koht.terv.tiedote

Katson asialliseksi tiedottaa lukijoilleni voinnistani. Ilmoitetaanhan vuosittain presidentinkin terveyden tilasta olennainen. Meillä on yhtä paljon valtaa ja molempien tekstejä luetaan ympäri maailmaa. Ainakin minun. Tarkistin tilastoista, että tätä blogia luetaan tasatarkkaan kymmenessä eri maassa.  Terveisiä vaan!

Mutta asiaan. Oli pakko lähteä terveyskeskukseen kipeytyneen olkapään takia. Hoitaja oli ensin tsekannut muistin kysymällä syntymäaikani. Selvittyäni siitä otettiin sydänfilmi, verikoe ja verenpaine. Lääkäri oli nuori kesälomasijainen. Hän päätteli tietokoneen näytöltä ettei minua mikään vaivaa.

Kysyin lääkäriltä voiko käsivarren oireille tehdä jotain, olipa tietokone mitä mieltä hyvänsä. Hän sanoi ettei voi. Niinpä käännyin erään tuttavani puoleen. Hän purskahti nauruun kuultuaan millä tavoin olin hankkinut itselleni jäätyneeksi olkapääksi kutsutun rasitusvamman. Kerroin saaneeni sen lukemalla Platonin koottuja teoksia.

Se on tosi kuin vesi. Luen nimittäin sängyssä ja koska olen vasenkätinen, kannatan kirjaa aina samalla tavalla vasemman käden varassa. Saavathan ihmiset rasitusvamman, ns. hiirikäden paljon keveämpää vempainta käsittelemällä kuin jotakin Platonin koottujen 4. osaa. Osia on kaikkiaan 7.

Tuttavani sanoi rauhoituttuaan, että haudo ensin kipeää kohtaa kylmällä ja siirry sitten kevyempään lukemistoon, niin kyllä se siitä! Voit myös harjoitella kirjan pitämistä oikealla kädellä. Sitä kutsutaan elinikäiseksi opiskeluksi. Niin tein ja olkapää lähti paranemaan.

Vaikka olen lukenut kaiken maailman geriatriat, niin parhaat neuvot olen saanut yksityisiltä viisailta. Eräs sellainen on Henry Ford. Puuhailtuaan liukuhihnan äärellä vielä vanhanakin hän sanoi, että istahdan aina välillä kun voin tai pistäydyn makuulla.

Sovellan tätä neuvoa käymällä aina tunnin välein makuulla radiouutisia kuunnellen. Talonmiehen ominaisuudessa joudun tekemään kaikenlaista pitkin päivää. Ellen katkaise puuhiani muutamaksi minuutiksi riittävän usein, väsyn tolkuttomasti. Kun keho lepää, ajatukset tarkkailevat maailman menoa.

Tänään maailman johtava suurvalta jahtaa kahta miestä siksi, että he ovat kertoneet vakoilukoneistosta, jota ei pitänyt olla olemassa. Kuka tässä on syyllinen?

En tiedä.


sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Työkalupakki

Valtiovarainministerin saavuttua neuvotteluista, hän kertoi asioiden sujuneen Suomen kannalta hyvin. Pitäisikö kriisirahaston maksella epäonnisten pankkien vanhoja velkoja aiheutti skismaa. "Meidän kantamme on edelleen entinen tältä osin, että me emme kannata sitä. Mutta näimme osana kompromissia mahdolliseksi pitää se työkalupakissa mukana, ministeri sanoi Luxemburgissa."

Kuvittelen Täti Tiukan saapumista neuvotteluihin. Ensi töikseen hän rämäyttää työkalupakin pöydälle. Hollannin ja Ranskan ministerit kohauttavat kulmiaan ja vilkaisevat merkitsevästi toisiaan. Saksan Schäuble ei sano mitään. Hän on jo sanonut, että neuvotteluiden epäonnistuminen johtaisi koko EU:n repeämiseen.

Mietin kulkevatko muut ministerit neuvotteluissa ilman työkalupakkia. Ruotsalaisia näissä seuroissa ei ole koska eivät älynneet liittyä euroon. Ei ihme, että he vähättelevät ministerimme saavutuksia."Kotimaahan orientoitunut poliitikko. Teki ison numeron saadakseen vakuudet Suomelle kriisimaista. Noilla vakuuksilla ei ole mitään merkitystä todellisessa maailmassa. Hän ei ole jättänyt mitään muuta vaikutelmaa EU-tasolla. Passiivinen. Ei vaikutusvaltaa." (Henrik Brors, Dagens Nyheter)

Itselläni on kaksi työkalupakkia. Toinen on sininen peltinen, toinen musta ja muovinen. Sininen on kenkälaatikon alla eteisessä, musta keittiön siivouskomerossa. En tarvitse niitä koskaan. Mitä tekisin esim. putkipihdeillä, koska uusitussa putkistossa ei ole yhtäkään kierrettävää liitosta. Hieno hylsysarja voisi sopia auton korjaamiseen, mutta minulla ei ole Ladaa.

Aika on ajanut molempien työkalupakkieni ohi. Ainoa mitä omakotiasuja tarvitsee on vasara, tongit, saha ja ruohonleikkuri. Mietin kuinka paljon rahaa olen haaskannut turhiin työkaluihin. Tunnustan paheeni, olen köyhän sota-ajan lapsi. Hyviä työkaluja ei saanut mistään. Päätin joskus hankkia kunnon työkalupakin.

Kriittiset lukijani voivat ajatella, että olen poropeukalo, tumpelo, jolla on peukalo keskellä kämmentä. Sellainen ei tee työkalupakilla mitään. Ja mitä tekemistä sillä on asiaan vihkiytyneiden, korkeasti koulutettujen ministereiden kanssa. Luulenko minä, että jos Jumala antaa viran, niin hän antaa taidonkin.

Näinhän minä ajattelen pakostakin, kun ajattelen ministereidemme taustoja. Konfutse sanoi viisaasti, että älkää puuttuko valtion asioihin ellette kuulu hallitukseen. No en kuulu, mutta kai tässä sentään työkalupakista voi puhua. Ministerin työpakissa on salainen ase, joka kyllä on kaikilla EU-mailla ilman työkalupakkiakin.

Ministerimme mukaan yksi Suomen keskeisistä tavoitteista oli, että päätökset kriisirahaston pankkituesta tehdään aina yksimielisesti. Tällöin Suomi tai mikä tahansa muukin euromaa voi myös estää ne. Työkalupakissa siis on väline, jolla taloudellinen mielettömyys voitaisiin katkaista heti.

Olen satavarma ettei sitä työkalua tulla koskaan käyttämään.

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Erakon päiväkirjasta

En tiedä, kirjoittavatko erakot päiväkirjoja ja jos kirjoittavat, antavatko niitä julkisuuteen. Luulen etteivät kirjoita ja jos kirjoittavatkin, niin pitävät niitä visusti pöytälaatikossa. Muuten eivät ole oikeita erakoita, vaan näyttelijöitä. Heitä on ja hyvinkin kuuluisia. Toiset ovat nousseet asumaan pylvään nenään, toiset ahtautuneet tynnyriin.

Erakoissa on vetovoimaa. Heitä on tultu katsomaan vaikka asuisivat kaukaisissa erämaissa. Mitä he oikein meinaavat eristäytyessään yhteiskunnasta? Eikö heitä kiinnosta, mitä EU:ssa tapahtuu tai puhkeaako kybersota? Erakko on sanoutunut irti yhteiskunnasta. Hän ei näytä ajattelevan maailman menosta hyvää eikä pahaa.

Jos hän elää hyvän ja pahan tuolla puolen, hän muistuttaa lähinnä filosofia. Ei jotakin Himasta, joka isosta rahasta lupaa oivallisia ennustuksia. Erakko elää kerjuu-asteella lupaamatta kenellekään yhtään mitään. Taiteilija voi tahtomattaan joutua erakon osaan, kuten joku Palsa.

Työttömät joutuvat myös tahtomattaan erakoitumaan. He ovat kasvava kansanlaji maailmassa. Britannian prinssi Philip herätti pahennusta kehottaessaan työttömiä tyytyväisyyteen. Heille maksetaan ettei tarvitse olla työssä. Prinssi tietää mistä puhuu joutuessaan pilaamaan elämänsä joutavissa edustustehtävissä.

Erakot eivät käy eivätkä näy iltalehtien julkkispalstoilla. Se on katkeamaton nauha samankaltaista väkeä, joka tahtoo erottautua. Äkkirikastuneet esittelevät myös kernaasti puolisoitaan ja muuta omaisuuttaan. Suurrikkaat pysyvät piiloissaan, mutta maailman johtajat näyttäytyvät suureellisesti henkivartijoiden ja poliisiarmeijoiden suojissa.

Suuret omaisuudet ovat hankalia hallita. Sellaista taakkaa ei soisi kenellekään, mutta ehkä sellaiseenkin vain joutuu niin kuin köyhyyteenkin. Kummankin parissa on vaikea viihtyä. Maailman mahtavat ja muut rikkaat eivät pääse ovestaan ulos ilman henkivartijoita. Köyhät puolestaan eivät pääse sisälle paljon mihinkään.

Luostarilaitos ennen vanhaan poimi suojiinsa yhteiskunnasta eronneita ja karanneita. Luostareista tuli yliopistoja ennen yliopistoja. Joutessaan turhautuneet älypäät saivat rauhassa pakertaa mieluisia asioita. Siellä viljeltiin ja jalostettiin kasveja, tehtiin oivallista munkkilikööriä, kirjoitettiin ja kuvitettiin kirjoja. Luostareihin ihmiset pakenivat turvaan sodilta ja muilta pahoilta taudeilta.

Erakko on sukupuuttoon kuolemassa oleva laji. Jos jossakin vielä sellainen yrittäisi olla, tuntematon hän ei olisi. Hänen henkilötietonsa ja ajatuksensa löytyisivät taltioituina maailman nettiarkistoista.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Eldorado

Avaruuden sanotaan laajenevan koko ajan. Onneksi sentään aurinko, kuu ja tähdet oman aurinkokuntamme sisällä pysyvät radoillaan. Entropia eli haje näkyy ihmiselämässä lähinnä siten, että asiat eivät millään tahdo pysyä hallinnassa. Epäjärjestys lisääntyy, mielipiteitään joutuu muuttamaan, takkia kääntelemään...

Luontoelokuvista näkee, kuinka emo pistää niskoittelevan pennun järjestykseen alta aikayksikön. Jos aikoo pysyä hengissä, on pakko kulkea totuttuja uria. Saman rodun edustajat vetävät yhtä köyttä. Ihminenkin ymmärtää etteivät jääkarhu ja maissa elelevä nalle voi kalastella samoissa vesissä.

On kysytty miksi ihminen luotiin viimeiseksi. Siihen on hyvä vastaus. Ihminen päästettiin maailmaan viimeiseksi siksi, että kaikki olisi valmista, kuin tarjottimella häntä varten. Oli kukoistava luonto ja rikas eläinkunta. Siitä vaan napostelemaan valmiiseen maailmaan!

Ihminen oli luotu Jumalan kaltaiseksi. Näin hän päätteli, koska ei suurestikaan muistuttanut muita eläimiä. No, apina oli sinnepäin, mutta niin kaukana kuitenkin. Ihminen oli varustettu aivoilla. Niiden avulla hän erosi ratkaisevasti muusta luomakunnasta. Hän ymmärsi olevansa luomakunnan kruunu.

Sanotaankin ettei mikään ole niin viisas kuin ihminen, paitsi insinööri. Lapsuudessani unelmoitiin ruusuisesta tulevaisuuden maailmasta. Silloin olisi näköradio ja näköpuhelimet. Autot ja lentokoneet kulkisivat ilman ohjaajaa. Robotit tekisivät suurimman osan ihmisen töistä. Ihmiset olisivat yhtä suurta perhettä. Sotia ei olisi.

Paljon suurenmoisia asioita on ihminen saanut aikaan. Niitä nyt kelpaa turistien käydä ihailemassa. Suuret lentokoneet, kuin ilmalaivat siirtävät ihmisiä paikasta toiseen. Kun yksi seutu on kulutettu loppuun, siirrytään toiseen. Koskaan ihmiset eivät ole olleet yhtä viisaita kuin nyt. Ihmisillä on suorastaan tietoähky.

Tasa-arvoisemmaksi ja onnellisemmaksi maailma ei voi tulla. Meidänkin pienen takametsien maan ministerit hymyilevät ryhdikkäinä ja hyvin puettuina tietotusvälineissä melkein kuin Euroopan omistajat. Ja minkälaisessa seurassa he liikkuvatkaan, huh huh... maailman mahtavien!

Eikä raha lopu. Maailmanpankki ja Euroopan keskuspankki painavat sitä niin paljon kuin itsekukin maa ja pankki tarvitsee. Toisinaan minusta tuntuu, että uneksin. Eikä kenenkään tarvitse kantaa hankalia kolikoita tai seteleitä mukanaan. Työnnät vain muoviläpykän koneeseen. Rikkaat siirtelevät miljoonia maista ja pankeista toisiin.

Jos tämä ei ole Eldorado, niin mikä sitten?


torstai 13. kesäkuuta 2013

Einsteinin sateenvarjot


Lähtiessään luennolta ylioppilaat kehottivat professoria ottamaan sateenvarjonsa mukaan. Ulkona nimittäin satoi. Kuulkaahan, sanoi Einstein, - minulla on kaksi sateenvarjoa, toinen täällä ja toinen kotona. Jos minä nyt otan tämän mukaani, minulla on sen jälkeen kaksi kotona eikä täällä yhtään.

Heh! Kaskun koomisuus perustuu tietenkin siihen, että matematiikan ja logistiikan nerolle vitsaillaan hänen omalla alallaan. Hän hallitsee alkeelliset kokonaisluvut 1 ja 2, mutta ei kykene päättelemään, mitä niillä (tässä tapauksessa sateenvarjoilla) tehdään. "Jumala on luonut kokonaisluvut. Muut ovat ihmisten keksintöä."

Kasku naurattaa myös siksi, että tunnistamme ehkä jonkun lähimmäisemme, kriittisimmät mahdollisesti itsensä tuosta kaskusta. Viime viikolla pysähdyin kauppareissulla miettimään, miksi ylipäätään olin kaupassa, koska en muistanut mitä minun pitäisi ostaa. Selitin lähellä olevalle myyjälle, kuinka yritän tulla toimeen ilman muistilappua. - Minä kai en muistaisi mitään ilman lappua, sanoi nuori myyjä.

Mitä me tosiaan oikeasti muistamme ja millainen on päättelykykymme? Poliitikot tietävät, että ihmisten muisti on lyhyt. Niinpä he huolettomasti lupaavat ennen vaaleja äänestäjilleen maat ja taivaat. Tuskin he itsekään tultuaan valituiksi muistavat lupauksensa. Muistamattomuus on anteeksiannettavaa tai tuntuu siltä.

Sivistys on sitä, mikä jää jäljelle ihmisen unohdettua oppimansa, on joku sanonut. Onko sekin vitsi vai sisältääkö sanoma jotakin syvällistä? Jokainen toki huomaa, että kouluja käymätön poikkeaa selvästi koulutetuista. Puhe ja ajattelu ovat erilaiset, käyttäytyminenkin. Koulutettu ei ole kannanotoissaan yhtä suoraviivainen kuin kansanihminen.

Mieleeni on jäänyt, kuinka eräs tuttu kaukopartiomies kertoi ns. ihmisyyden unohtuneen nopeasti sodan tositilanteissa. Paradoksaalisesti armeijan koulutus suosii siisteyttä ja korostetun muodollista kohteliaisuutta sekä käytöstä. Toki tappamistakin opetetaan asekäsittelyn muodossa, mutta sitä opetetaan ennen kaikkea nöyryyttämällä alokas, viemällä itsetunto.

Monikielisistä ihmisistä tiedetään, että heidän ikääntyessään ensimmäisenä katoaa muistista viimeksi opittu kieli. Vanhetessaan monet hakeutuvat takaisin synnyinmaahansa. He tuntevat etteivät kykene ilmaisemaan opitulla kielellä syvimpiä tuntojaan. Vanhuuden yksinäisyys korostuu, kun siihen tulee lisäksi kielellinen yksinäisyys.

Einstein on käsite. Nerokkuus ja epäkäytännöllisyys korostui hänen loppuvuosinaan silläkin tavoin, että luentonsa jälkeen hänen oli käytävä joka päivä kansliassa kysymässä, missä hän asui. Kertoi eräs hänen suomalainen oppilaansa.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Mikään ei ole niin abstraktia kuin todellisuus

Maailman kuuluisuuteen yltäneeltä italialaiselta taiteilijalta Giorgio Morandilta kysyttiin, miksi hän ei ole maalannut abstrakteja tauluja. - Mikään ei ole niin abstraktia kuin todellisuus, vastasi Morandi. Hän maalasi Pohjois-Italiassa ehkä modernin taiteen kauneimmat maisemat samaan aikaan, kun saksalaiset pommittajat lensivät seudun ylitse toisen maailmansodan aikana.

Vain tosi on pysyvää, oli kultakauden taiteilijamme Eero Järnefeltin tunnuslause. Hän kuului siihen kulttuurimme yläluokkaan, joka "löysi" Suomen. Eeron sisar Aino oli Jean Sibeliuksen puoliso. Järnefeltin maalaukset kuvastavat sellaista todenmukaisuutta, että ne kykenevät vakuuttamaan katsojan vielä tänäkin päivänä. Realistiset työt ovat muuttuneet abstrakteiksi, koska sitä Suomea ei enää ole.

Vain abstraktisella taidolla on oikeutuksensa, kirjoitti Vilho Lampi. Tätä mieltä oli taiteilija, joka ei maalannut yhtään "abstraktista" taulua, vaan niissä kaikissa oli tunnistettavia figuureita. Hänen tunnontarkasti maalamansa maisemat eivät ole mitä tahansa lakeusmaisemia. Ne edustavat liminkalaisuutta abstraktisti  samalla tavalla kuin van Goghin erään kauden työt ovat arlesilaisia.

Edvard Munch sanoi ettei hän maalaa sitä minkä näkee, vaan sen mitä näki. Hänellä oli traumaattinen suhde naisiin, joita ei ymmärtänyt ja Norjaan, joka ei ymmärtänyt häntä. Saksan ekspressionistiset taiteilijat pitivät Munchia oppi-isänään, mutta natsit myivät hänen taulunsa rappiotaiteena pois Saksasta.

Wassily Kandinsky maalasi ensimmäisen täysin abstraktin taulun samoihin aikoihin kun Albert Einstein kehitteli suhteellisuusteoriaansa, noin vuoden 1910 tienoilla. Venäläiset emigranttitaiteilijat, jotka olivat menettäneet maansa, toivat muassaan grafiitit ja kotimaan kaipuun. Marc Chagall pani tauluissaan lehmät lentämään ja runoilija Sergei Jesenin piti niitä sähkölamppuja hyödyllisempinä.

Lopetettuani TV-elokuvien teon 1990-luvun alkupuolella, olin vielä voimissani. Mietin mitä tekisin jos tekisin vielä jotakin riippumatta mistään ulkopuolisesta taiteellisesta tai kaupallisesta trendistä. Olin vapaa valitsemaan. Päädyin kotikaupunkini Oulun kuvaamiseen perinteisen taulumaalauksen keinoin. Tein viiden vuoden aikana 100 kuvaa paikoista kaupungissa, joista jokaisella on ollut minulle jokin henkilökohtainen merkitys.

Vain abstraktisella taidolla on oikeutuksensa eikä mikään ole niin abstraktia kuin todellisuus.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Esirippu ja räjähdysmoottorihirviö

Milan Kundera avaa näkymän romaaniin mainiossa teoksessaan, jonka nimi on Esirippu (Siltala 2013). Platon esitti luolavertauksen. Sen mukaan ihmiskunta näkee todellisuuden varjokuvina, koska kuvaannollisesti on selin aurinkoon. Kundera istuttaa yleisönsä katsomoon tuijottamaan maailman tapahtumilla kuvitettua, suljettua esirippua.

Keskinkertainen kirjailija, joka Kunderan mielestä on halveksittava, tyytyy kirjoittamaan näkyvillä olevista esiripun kuvioista. Kun sitten ilmestyy joku Cervantes, hän repäisee esiripun auki näyttäen mitä sen takana todella on. Hän tuo esille don Quijoten, sankarin vailla minkäänlaista suuruutta.

Siinä on Kunderan mielestä romaanitaiteen tarkoitus. "...ihmiselämä on tappio. Ainoa, mitä meille jää tuon väistämättömän tappion edessä, jota elämäksi kutsutaan, on yritys ymmärtää sitä."

Olen joskus pyytänyt kirjailijaystäviäni nimeämään kymmenen "maailman parasta" romaania oppiakseni ymmärtämään, tai koettaakseni oppia ymmärtämään paremmin romaanitaiteen salaisuutta. Olen etsinyt oikotietä. Eivät he ole alkaneet mahdottomaan. Kundera on liittänyt kirjailijan uraansa teoreettisen pohdinnan romaanin taiteesta. Hän marssittaa taitavasti esille enemmän kuin toivomani kymmenen maailman kirjallisuuden huippukirjailijaa ja -romaania. Esiripusta ei  kuitenkaan tullut oikotietä ymmärtämiseen, sillä se pakotti ajattelemaan, hyväksymään tai olemaan toista mieltä.

Kirjallisten suuruuksien keskellä Kundera törmää sattumalta keskinkertaisen, unohdetun kirjailijan romaaniin. Vähäisyydestään huolimatta kirja onnistuu kuvaamaan tärkeän ilmiön. Romaanin nimi on Räjähdysmoottorihirviö. Tapahtumat on sijoitettu vuonna 1918 perustetun Tsekkoslovakian tasavallan aikaan. Herra Engelbert on tullut viettämään rauhallisia eläkepäiviään Prahaan.

Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, koska moderni aika oli synnyttänyt ennen kuulumattoman melun autojen ja moottoripyörien muodossa. Se oli räjähdysmoottorihirviöiden aiheuttamaa meteliä. Herra Engelbert parka muuttaa aluksi esikaupunkihuvilaan, joka sekään ei auta vaan muuttaa hänen elämänsä loputtomaksi pakenemiseksi. Lopulta hän päätyy viettämään yönsä junissa, joiden pehmeä, idyllinen ääni mahdolistaa suhteellisen levollisen unen hänen vainotussa mielessään.

Prahassa oli tuskin yksi auto tuhatta henkilöä kohden. Silloin kun moottorimelu oli vielä harvinainen, sen saattoi nähdä koko tulevassa kaameudessaan. Kundera johtaa ilmiöstä säännön, jonka mukaan sosiaalinen ilmiö "ei erotu selvimmin sen ollessa laajimmillaan, vaan silloin kun se on alussa, paljon heikompana kuin myöhemmin."

Vaatimaton romaani kykeni repäisemään esiripun auki paljastamalla synkän totuuden ja johtamalla sosiaalisen säännön. Presidentti Kekkonen nimitti kansallisen hätätilan hallituksen 1975, kun 60 000:n työttömän raja ylittyi. Nyt kansalainen kohauttaa olkapäitään, kun 300 000:n raja lähestyy. "...ajatus aina lopulta vaikenee saman todellisuuden toistuessa kerta toisensa jälkeen."



sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Mitä hän sillä tekee, jos sen löytää?


Eräässä antiikin tarinassa kerrotaan matkailijasta, joka seurasi nuorten filosofien koulutusta Ateenassa. Opiskelijoiden joukossa oli vanha mies. -Miksi hän siellä on, kysyi matkailija? -Hän etsii viisautta, vastattiin. - No, jos hän löytää viisauden, niin mitä hän SILLÄ tekee, ihmetteli matkailija.

Oxenstiernan sanat: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan", ovat ikivihreitä. Kun 27:n EU-maan johtajat kokoontuivat viimeksi huippukokoukseensa, päätöslauselmaksi saatiin, että tietojen vaihtoa olisi lisättävä. Se ei siis toimi. He uudistavat Eurooppaa osaamatta käyttää tietotekniikkaa.

He etsivät yötä päivää viisautta. Siihen kyllä nääntyy kuka hyvänsä. Pääministerimme törmäsi kerran sattumalta filosofiin palkaten tämän oitis ratkaisemaan ratkaisemattoman ongelman. Koska asialla oli kiire, siinä ei joudettu kyselemään, olisiko parempia tietäjiä olemassa ja paljonko heille  kannattaisi maksaa.

Poliitikot haluaisivat saada käsiinsä tulevaisuusvision. Tieto tulevaisuudesta on siis olemassa. Tästä hetkestä ei niin väliä, mutta tieto tulevaisuudesta ratkaisisi kaiken. Kyynikko kysyisi mitä se ratkaisisi? Tieto tulevaisuudesta voisi olla niin epämiellyttävä ettei sitä voisi hyväksyä. Ei ainakaan seuraaviin vaaleihin tähtäävä poliitikko.

Filosofit ja taiteilijat yksinäisyydessään ovat joskus kyllä ennakoineet tulevaa yllättävän tarkasti. Sanon "yksinäisyydessään" siksi, että heidän sanomansa eivät ole juuri koskaan olleet mairittelevia hallitsijoille, olivatpa he sitten poliittisia tai kaupallisia. Esim. Andy Warhol puhui varttitunnin kestävästä kuuluisuudesta ennen kuin You Tubea vielä oli.

Kun taiteilijavärit opittiin panemaan tuubeihin, taiteilijat lähtivät pimeistä ateljeista ulos maalaamaan "keksien" valon. Se mullisti paitsi maalaustaiteen myös elämän. Syntyi se huoleton pariisilaisuus, jota vieläkin kaivataan ja josta puhutaan. Kaikki halusivat olla impressionisteja käyttäytymisessään, asusteissaan ja jazzahtavassa elämän tyylissään. Winston Churchill maalasi vapaana ollessaan impressionistisia tauluja. Ensimmäinen maailmansota katkaisi sen kauden maailmassa  lopullisesti. Toinen maailmansota vahvisti ettei paluuta ole.

Georg Henrik von Wright kirjoitti nykyajan ja tulevaisuuden eurooppalaisen vision. Hän kirjoitti modernin sivistyksemme alkaneen Renessanssista 500-vuotta sitten ja päättyneen näihin päiviin. Siinä se on eikä maksa mitään!