eeli aalto/ Harry G. Frankfurt PASKAPUHEESTA

Lueskelen  hauskaa, mestariteokseksi luokiteltua emeritusprofessori Harry G. Frankfurtin tutkielmaa, jonka nimi on ytimekkäästi PASKAPUHEESTA. Vaikka ilmiö on mitä yleisin, sitä ei ole tutkittu niin paljon kuin valehtelua tai humpuukia. Näillä kolmella on yhteisiä piirteitä, jotka kuitenkin ovat erotettavissa toisistaan.

"Aionkin nyt ryhtyä muotoilemaan teoreettista näkemystä paskapuheesta lähinnä kokeilevan ja tutkivan filosofisen analyysin keinoin", kirjoittaja lupaa. Ilmaisua paskapuhe käytetään usein haukkumasanana, jolla ei ole tarkkaa kirjaimellista merkitystä.

Mainonta ja markkinointi sekä politiikka voisivat kirjoittajan mielestä olla paskapuheen eittämättömänä ja klassisena tyyppiesimerkkinä. Noilla aloilla työskentelee erittäin korkeasti oppineita käsityöläisiä, jotka käyttävät apunaan markkinatutkimusta, mielipidemittauksia ja psykologisia testauksia.

Paskanpuhuja ei suoranaisesti valehtele, mutta yrittää selitellä asioita parhain päin. Yleensä hän joutuu selittämään asioita, joita ei tunne. Kuvitellaan kulttuuriministeri, joka ei ole kiinnostunut eikä niin ollen tiedä korkeakulttuurista mitään - pitämässä juhlapuhetta asiantuntijoille. Paikallaolijat toteavat hetikohta ministerin puhuvan lööperiä. Hän esittää tietävää vaikka ei tiedä.

"Tämä välinpitämättömyys totuuden vaalimisen suhteen - piittaamattomuus siitä, miten asiat todella ovat - on käsittääkseni paskapuheessa olennaista". Kun puhetta luonnehditaan tyhjäksi (hot air), tarkoitetaan, että puhujan suusta tulee pelkkää sitä eli lämmintä ilmaa. Tyhjä puhe sopii synonyymiksi paskapuheelle tai bluffaamiselle.

Ote Eric Amblerin romaanista Dirty Story kertoo esimerkin: " Vaikka olin vasta seitsemänvuotias kun isäni tapettiin... Ensimmäisten asioiden joukossa hän opetti minulle tämän: Älä koskaan valehtele, jos voit keplotella tilanteesta puhumalla paskaa." Opetuksena on, että valehtelun ja paskanpuhumisen välillä on merkittävä ero, jälkimmäinen on suositeltavampaa kuin edellinen.

Kiinni jäämisen seuraukset eivät yleensä ole paskanpuhujalle yhtä vakavat kuin valehtelijalle. Paskapuheeseen suhtaudutaan sallivammin kuin valheeseen. Paskapuhe ei varsinaisesti vääristä asioita, joihin se viittaa. Valehtelu taas antaa väärän kuvan olemalla perätöntä. "On mahdotonta valehdella, ellei usko tietävänsä totuutta. Paskapuheen tuottaminen ei vaadi vastaavaa uskoa".

Frankfurtin mielestä paskapuhe on valehtelua suurempi totuuden vihollinen. Miksi paskapuhetta on niin paljon. Sitä ei voi välttää kun joutuu tilanteen pakosta puhumaan tietämättä mistä puhuu. Samankaltaisia tilanteita syntyy siitä laajalle levinneestä käsityksestä, että "demokraattisen valtion kansalaisella on velvollisuus muodostaa mielipiteitä kaikesta, mikä liittyy hänen maansa asioiden hoitoon".

eeli aalto MINÄ MINUSTA

Harhailtuani jonkin aikaa facebookissa minun on mentävä itseeni. Selvitettävä kuka olen ja mitä se on kun ikä painaa. Jos joku väittää ettei ikä paina 8-kymppisenä, hän valehtelee tai on hoidon tarpeessa. Minua nuorempi tuttu sanoi ajokorttia uusiessaan lääkärille, ettei häntä vaivaa mikään. Lääkäri ei uskonut, vaan pani verikokeeseen. Paljastui diabetes ja molemmat silmät piti leikata ettei sokeutuisi kokonaan.

Se mitä jotkut erehtyvät kutsumaan vanhuuden viisaudeksi, on väsymystä. Kuka hyvänsä vaikuttaa viisaalta, jos älyää pitää suunsa kiinni. Minä en jaksa ottaa kantaa nyt parhaillaan riehuvaan epidemiaan, missä heilutellaan monivärisiä lippuja tai maalataan kynnet erivärisiksi. Minulla lähinnä tulee mieleen sateenkaarihallituksemme, joka ei monivärisyytensä takia saa mitään aikaseksi.

Tiedän toki kysymyksen liittyvän tavalla tai toisella homoihin ja lesboihin; millä tavalla, on jäänyt epäselväksi. Päivänselvää sitävastoin on, että asia on in. Lapsetkin huorittelevat ja homottelevat toisiaan, vaikka eivät tiedä mitä se tarkoittaa. Luulen etteivät kaikki aikuisetkaan.

No minä ainakaan en ole homo. Tiedän sen siksi, että ystäväpiiriini  kuuluu aitoja sellaisia. He ovat  tavallista fiksumpia. Lieneekö syy siinä, että ovat saaneet varoa ominaispiirrettään. Sellainen panee ajattelemaan eikä se ole kenellekään pahaksi.  Ei täällä tietääkseni ketään ole vankilaan pantu homoudesta. Eihän Suomessa eroteta edes pappeja kirkosta, vaikka väittävät ettei Jumalaa ole. Mistä he tietävät ettei ole. Einsteinkaan ei mennyt sellaista väittämään. "Jumala ei pelaa noppaa", hän sanoi.

Minä kuulun kirkkoon ja journalistiliittoon. En ole eronnut eikä kummastakaan ole potkittu pois. Mihinkään taiteilijaseuraan tai -matrikkeliin en kuulu. Olen kuulunut, mutta nimeni on pyyhkiytynyt jostakin syystä pois. Soitin Suomen taiteilijaseuraan kysyäkseni, miksi he olivat poistaneet nimeni taiteilijamatrikkelista. Haluan vain tarkistaa onko se tapahtunut vahingossa vai tarkoituksella.

Sihteeri ei tiennyt. Hän kehotti minua laittamaan anomuksen ja pyytämään suosituksen joltakin pätevältä taholta. Kysyin keneltä minä voisin hakea suositusta. Hän sanoi, että esim. Oulun taiteilijaseuralta. Olin seuran perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja, mutta nimeni on kadonnut heidänkin jäsenluettelostaan. Koetin valistaa, että nykyisin näkee yhtä ja toista taiteilijoiden tekemisistä netistä. Ehkä kuitenkin poistan kotisivuiltani Taiteilijamatrikkelin osoitteen, olisiko parempi niin?

On se parempi niin, sanoi sihteeri. Olimme molemmat helpottuneita.

eeli aalto HELI SLUNGA Orjan kirja

Kun tulee oikein ankara sanojen nälkä, on tartuttava runokirjaan. Siinä eivät auta vieraasta kielestä käännetyt sanat. On mentävä omaan kieleen, löydettävä sanojen maku, haju ja merkitys niin kuin joskus lapsena maistuivat ojien penkoilta poimitut mesimarjat.

Heli Slunga tarjoilee Orjan kirjassa ravitsevia ja merkitseviä sanoja. Runoilija on kaaosmaagikko. Niin on, ... / hän riisuu strassistringit minkinkarvatekoripset/ tykkikomppanian edessä, maa tärähtää valonheittimet huojuvat/...

Kun runoilija ikäänkuin kertoo itsestään, sanat saavat väistämättä yleisen merkityksen: Mitä on olla rajatilapersoona, melanooma, / viettien ja impulssien verkossa reuhtova maanikko/...miksi kohtuus & moraali & järki ovat aina hukassa, / tukka takussa, polvet veressä tai kurassa, /...

Naiskirjailijat, - runoilijat ovat ottaneet ( sitä ei ole annettu) itselleen heille kuuluvan vapauden sanoa, kertoa miltä elämä oikeasti maistuu: ...ajattelen: / tämän on riitettävä / lapsille kuin aikuisille: /puhu niin tottta kuin uskallat

Edelleen on pidettävä varaus: puhu niin totta kuin uskallat. RAKKAUDENTUNNUSTUS KENELLE TAHANSA on yksi kokoelman komeimpia runoja. En muista toista yhtä alastonta, yhtä paljastavaa ja julmaa kuvausta naisen kaipuusta miehen luo ja sitä kautta itsensä ymmärtämiseen.

Hämärtyvässä illassa, näyteikkunoiden ja katulamppujen katkussa / tuijotan vastaantulevia, mietin, voisiko tuosta / ... olla mieheksi johon voisin takertua/ ...

Miehet eivät aisti tuijottavan naisen pedon silmiä, eivät aisti mitään, menevät vain menojaan. Sanat ja säkeet muuttuvat kuviksi, itseironiaksi:  miehet eivät tunnista hänen erityislaatuaan meikkien alta eikä hän vaadi paljoa: /vain että mies on sokea muille naisille / mutta löytää minut / Rubensin maalauksesta.

Lappi hyökkää päähäsi / keskellä Pariisia, .../  Muistan tuon tunteen Pariisin ajoiltani. Aloin kaivata suomenkieltä niin paljon, että hätätilassa menin katsomaan Ingmar Bergmannin Kesä Monican kanssa elokuvaa  kuullakseni edes ruotsia, mutta se oli dubattu ranskaksi - tietenkin.

Orjan kirja tarjoaa rautaisannoksen suomenkieltä ja naisen mieltä. Molemmat saavat uusia ja syvempiä merkityksiä. Niiden seurassa viihtyy. Heli Slunga kirjoittaa niin totta kuin uskaltaa ja hän kyllä uskaltaa.

eeli aalto HYVÄT SITEERAUKSET

Nyt tiedän, kuinka valitset siteeraukset kirjoituksiisi, sanoi Erno Paasilinna kerran kirjahyllyni edessä. Pudotat vain jonkin kirjan lattialle ja valitset avonaiselta aukealta sopivan ajatuksen. Sitten hän purskahti ernomaiseen nauruun.

Erno ei voinut uskoa, että olisin kahlannut klassikot läpi etsiäkseni ajatuksia. Jätän lukijan pääteltäväksi oliko Erno oikeassa, mutta päätin kokeilla millaista jälkeä tulisi, jos tekisin hänen heittonsa mukaan. Ottaisin minkä hyvänsä kirjan sattumalta ja avaisin sen summan mutikassa.

Nuoruus on jo hyvän aikaa merkinnyt minulle lyyristä ikää, toisin sanoen ikäkautta, jossa yksilö, lähes täysin itseensä keskittyneenä, on kykenemätön näkemään, ymmärtämään tai arvioimaan ympäröivää maailmaa selvästi. (Milan Kundera, Esirippu, 2013).

Neuvokkaat vanhimmat nousivat silloin, / sanoivat sanansa :  Gilgameshille: / "olet nuori, Gilgamesh, tunteesi kantavat sinua kanssaan: sinä et tiedä, olet perhosen poika! (Gilgamesh, maailman vanhin eepos. suomentaja Jaakko Hämeen-Anttila, 2000)

Sitkeästi ponnisteleva joogi, / joka on puhdistunut synneistä/ ja täydellistynyt monen elämän kautta,/ saavuttaa perimmäisen päämäärän. (Bhagavadgita, suomentanut Mari Jyväsjärvi 2008).

Kuten jo edellä mainittiin, antautui Cicero kirjallisille harrastuksilleen varsinkin sen jälkeen kun hän oli tullut takaisin maanpaostaan, ja toistamiseen, kun hän oli saanut armahduksen Caesarilta. (Marcus Tullius Cicero 106 eKr. - 43 eKr, Vanhuudesta).

Vain keskinkertaisilla on toiveita jatkuvasta olemassaolostaan, sukunsa säilymisestä, - he ovat tulevaisuuden ihmiset, ainoat eloon jäävät; "olkaa niinkuin he! tulkaa keskinkertaisiksi!" (Friedrich Nietzshe, Hyvän ja pahan tuolla puolen, Otava 2012).

Mikäli oikein ymmärrän, on todella pätevät syyt uskoa kaikkien kaistapäiden olevan Jumalan erikoissuosikkeja. (Erasmus Rotterdamilainen 1466-1536, Tyhmyyden ylistys, Karisto 2010).

Mutta kun tuommoisen kansainvaltion laajentuessa kovin suureksi, maan ääriin ulottuvaksi, sen hallinnon ja samalla sen yksityisten jäsenten suojelemisenkin täytyy käydä lopulta mahdottomaksi, ja kun toisaalta taas ryhmä tuollaisia yhtymiä aiheuttaa uudestaan sodan tilan, niin on itse ikuinen rauha aate, joka ei ole toteutettavissa. (Immanuel Kant 1724-1804, Ikuiseen rauhaan, Karisto 2000).

Joo, Kyllä miltä hyvänsä merkittävän kirjan aukeamalta hyvän lauseen löytää, mutta harvoin se taitaisi osua kirjoittamaani aiheeseen. Tuo Immanuel Kantin päätelmä ikuisesta rauhasta, joka ei ole toteutettavissa, antaisi ajattelemisen aihetta, jos teemana olisi Euroopan unioni. Sen eräs pääajatus oli luoda Eurooppaan tila, missä sota ei koskaan enää olisi mahdollinen.

Ville Ranta KYLLÄ EIKÄ EI

Oulua on kuvattu kirjallisuudessa monipuolisesti hamasta Saara Wacklinista lähtien, mutta kuvallinen ilmaisu on ollut vähäistä. Hiljan Peter von Bagh julkaisi hienon elokuvan "Muisteja" 1950-luvulta. Se oli paitsi hänen lapsuutensa omakuva, myös Oulukuva. Nyt Ville Ranta sarjakuvakirjallaan "Kyllä eikä ei" siirtyy 1800-luvun Ouluun.

Kirja on uskomattoman hieno ja tarkkanäköinen historiallinen romaani. Sitä voi selata kuvakirjana muuten vain, tai aistia vanhan Oulun heräävän henkiin kuin kumpujen yöstä oikeasti ja todellisena. Minun piti ensimmäisenä tarkistaa Oulun historiasta pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Joo, nuo henkilöt olivat olemassa, Wiikkosanomat lakkautettiin, Pietarista tuli keisarin viesti kuin Jumalan sana jne.

Kirjan todellisuuspohja on hämmentävä. Opettaja H. Nyman tiedettiin iloluonteiseksi mieheksi, joka oli aina paikalla siellä missä juhlittiin. Tiedettiin myös hänen makaavan taloudenhoitajansa kanssa. Mutta kun Ranta näyttää lihaksi muuttunein piirroksin, mitä tapahtuu, kun hurjien juhlien jälkeen opettaja päihtyneenä vannoo parantavan tapansa suistuen kuitenkin lemmenleikkeihin taloudenhoitajansa kanssa, ... kohtaus on vaikuttava.

Tai kun murkkuikäiset sisarukset Bina ja Maria pohtivat: "tuleeko sinulla koskaan mieleen se, miten kaikki pian kuolee?" He pohtivat mitä kaikkea voisi tehdä. Maria päättelee ettei aikuisena voi tehdä mitään sen enempää. Päin vastoin, elämä on todennäköisesti vielä rajoitetumpaa. Kun vanhempien silmä välttää he juoksevat  Hupisaarille, riisuutuvat ja kirmaavat rantaveteen.

Seuraa yksi kirjan upeimpia visuaalisia jaksoja, sivut 147- 151. Lämmin keltaoranssi väri korostaa tyttöjen kisailua vedessä. Se on kuin villi tanssi, joka tytöt yllättäen päättyy heräävään eroottiseen kosketukseen ja suudelmaan. Ne ovat tuomittavia tunteita, jotka ajavat ahdistukseen ja synnin tuntoon. Kaupungin ahdistavuus korostuu Rannan värivalinnoissa. Varsinkin talvinen, pimeä Oulu on uhkaavan sinimusta. Valistus ja herännäisyys ovat törmäyskurssilla.

Kaunis Maria palaa Ouluun pitkän poissaolon jälkeen. Kun iso purjealus lähestyy kaupunkia, alkaa satamaan lunta. Me palaamme kotiin, hihkuvat nuoret naiset. Maria sekoittaa oululaismiesten päät tervaporvareiden bileissä. Opettaja Nyman sepustaa rakkauskirjettä, mutta kaunotar ei päästä ketään lähelleen. Kirjan lopussa selviää romaanin arvoituksellinen nimi "Kyllä eikä ei".

Ville Rannan hallussa on taikasivellin. Sarjakuvakirjan tekeminen pitää sisällään valtavan työmäärän. Jälki on kauttaaltaan hallittua, elämän raadollisuuden takaa paistaa tekijän hymy. Tuntuu kuin hän ajattelisi, että lukekaa, katsokaa ja tulkitkaa kuinka haluatte. Elämä on tällaista.