"Minä en arvosta mitään!"

Oulun kesäyliopisto järjesti elokuussa 1968 laajan "Pohjola 2000" seminaarin Pohjankartanossa. Arvioitiin ja ennustettiin monenkarvaisen väen voimin, millaista elämä Pohjolassa tulisi olemaan 30-40 vuoden kuluttua. Yhtä asiaa, sitä että Suomi olisi silloin Euroopan Unionin jäsen, ei kukaan osannut uneksiakaan.

Päätösesitelmän pitäjäksi oli kutsuttu akateemikko Alvar Aalto. Hän oli kotiutunut Suomeen hankittuaan huomattavan maineen ja kuuluisuuden ulkomailta. Suomessa ei osattu ymmärtää oliko Aalto lintu vai kala. Erottajan vessa oli ensimmäinen kotimainen arkkitehtooninen työ, jonka kotimaa tarjosi. Sitä me ennakkoluulottomat älyköt kävimme Hesan reissuilla ihastelemassa.

Suomessa oli käynnissä voimakas jälleenrakennusbuumi sotien jälkeen. Julkisia rakennuksia varten järjestettiin runsaasti arkkitehtuurikilpailuja. Aallon toimisto osallistui ja voitti yleensä kaikki mihin  osallistui. Sitä kautta se sai kunnon tehtäviä. Hänet oli toki valittu jäseneksi Suomen akatemiaan, vaikka epäilijät sanoivatkin akatemian maineen olevan sen takia mennyttä.

Aalto mainitsi esitelmässään useaan otteeseen Oulun yliopiston rakennustaiteellisen fakulteetin. Se oli hänen mielestään hyvässä tasapainossa heilumatta liikaa kumpaankaan äärilaitaan. Sen ensimmäisenä johtajana toimi hänen ystävänsä sekä entinen työkaverinsa Olli Pöyry. Pohjankartanon sali oli täynnä paitsi oululaista kulttuuriväkeä, myös arkkitehtiylioppilaita.

Aalto korosti esitelmässään asemakaavoituksen merkitystä. Hän kertoi eurooppalaisista kaupungeista, jotka oli rakennettu uudelleen roomalaisten sotaleirien asemakaavoihin. Kaikkialla muuallakin kaupungit kasvoivat pelkästään yhteen suuntaan, ylöspäin. Kapeat kadut eivät sitten kyenneet hoitamaan liikennettä eivätkä muutakaan normaalia toimintaa.

Kaupungin tarjoamilla päivällisillä minut ja Erno Paasilinna oli istutettu Alvar Aaltoa ja Kalevan päätoimittajaa ynnä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Valtteri Näsiä vastapäätä. Kaiketi arveltiin, että Pohjoisen kulttuurilehden rämäpäisinä edustajina hyvinkin sopisimme siihen. Niin kuin sovimmekin.

Aalto ylisti Näsille Oulun erinomaisuutta kaupunkirakentamisessa. Hän oli sopimassa Koskikeskuksen kaavoittamisesta. Me olimme lehdessämme arvostelleet jyrkästi Tuiran sotkuista asemakaavaa. Niinpä en malttanut olla huomauttamatta Aallolle, että olen yllättynyt siitä, kuinka paljon hän arvostaa oululaista kaupunkirakentamista.

Silloin Alvar Aallon silmät välähtivät. Hän murahti toisesta suupielestään kuin Jope Ruonansuu sivupersoonassaan: "Minä en arvosta mitään!" Kun sitten tuli kahvin ja konjakin vuoro, hän kääntyi minuun päin, kohotti lasinsa ja iski silmää.

Asia oli ymmärretty ja kuitattu molemmin puolin.