Minä ja MOZART antti vihinen

Antti Vihinen on kirjoittanut kunnianhimoisen kirjan Minä ja MOZART. Vihinen toimi Lahden Sibeliustalon toimitusjohtajana 1999-2010 ja sen jälkeen kulttuuriteorian professorina Saksan Karlsruhessa. Hän on väitellyt torhoriksi Sibeliuksen natsiyhteyksistä. Nuorempana Vihinen on ollut Tampereen rokkareiden treenikämpillä ja keikkabusseissa, joten luontevasti Eppu Normaali vilahtaa kirjassa siinä kuin Beethoven tai Wagnerkin.

Ymmärtääkseni Vihinen minänsä näyttävällä osuudella haluaa tuoda Mozartin lähemmäs meitä tavallisia kuolevaisia. Mozart sai havaita tavallisen kansan Wienin tai Prahan kaduilla kiintyneen Don Giovannin melodioihin laulamalla niitä. Yläluokka torjui mokoman rienaoopperan. Siinähän sankari estottomasti pyrkii jokaisen hameen alle.

Kun on tärkeää korostaa Mozartin olevan kova panomies eli hässijä, käyneen paskalla Pariisissa ja jahdanneen pillun muotoista pilveä sekä olleen kova piereskelijä, miettii hetken meneekö kirjailija kaunokirjallisuuden puolelle. Kun kuitenkin Mozart lapsesta pitäen oli joutunut opiskelemaan hovien etiketit, tunsi enemmän kuninkaita, ruhtinaita ja valtiomiehiä kuin poliitikot, osasi kieliä, häntä olisi enemmänkin voinut käyttää pr-miehenä. Sellaisena hänestä kilpailivat niin kotikaupunki Salzburg kuin mahtava Wienikin.

 Amadeus oli ollut lapsena kuuluisa ja mainettaan hän pyrki pitämään yllä edelleen. Vakinaista virkaa hän kuitenkaan ei onnistunut saamaan kuten ei isänsäkään. Hän sävelsi suunnattoman määrän musiikkia moniin tarpeisiin. Taikahuilu jäi viimeiseksi mestariteokseksi. Se vei hänen voimansa. Sielunmessua hän ei saanut valmiiksi, vaan sen täydensivät toiset. Milos Formanin Amadeus elokuvassa Salieri on pantu sielunmessun kavalaksi tilaajaksi. Se ei pidä paikkaansa.

Vihinen sivuuttaa Salierin roolin muutamalla kommentilla. Italialaiset muusikot hallitsivat Wienissä ja koko Saksassa. Se on tosiasia. Mozartin elämä ja rooli muusikkona loi uudeksi koko taiteilijakäsitteen. Kirja tuo sen hyvin esille. Mozartin jälkeen ja kunniaksi syntyivät ensimmäiset konserttisalit ja musiikkiakatemiat. Syntyi koko saksalainen musiikkikäsitys ja maailma, joka levisi ympäri maailman. Mozartin brändi tällä hetkellä on suurempi kuin Beethovenin, Picasson tai Andy Warholin.

Vihisen Minä ja Mozart lähes 500-sivuisena on lukemisen arvoinen siinäkin mielessä, että jokainen musiikkiteos sisältää luettelonumeron. Näin todellinen fani voi halutessaan seurata konkreettisesti mitä ja millaista musiikkia maestro milloinkin sävelsi. Ehkä Mozartin todellinen asema aikalaistensa silmissä todentuu konkreettisesti siinä ettei hänen hautapaikkaansa tunneta. Edes Kontanze, vaimo ei ollut hautaamassa miestään. Mozartista ei liioin ole yhtään ammattitaiteilijan tekemää muotokuvaa.

KÖYHÄN MIEHEN JERUSALEM Ville Ranta

Eeli Aalto

Kirja päättyy kymmenen vuotta sitten tehtyyn Jerusalemin matkaan. Sen tarkoituksena oli arkirasitteista vapautuneena luoda uusi kirja kuukaudessa paikan päällä. Kuinka kävikään? "Olin yksin, mutten tehnyt mitään." Hän etsii rutiineja ja ajatuksia, mutta niitä ei tule. Hän kävelee pitkin katuja piirtäen niitä. "Pelkään
mielikuvia elämästä, joka minulla jo on".

Kirjassa ei ole pienintäkään viittausta maailman politiikkaan tai Israelin ja palestiinalaisten väliseen skismaan. Kysymys on hänen kannaltaan paljon suuremmasta asiasta: "Tämä on kysymys, jonka minä esitän elämälle: miksi neroutta ei esiinny paljon missään, mutta S-marketteja on kaikkialla? Miksi vanhenen niin nopeasti? Ja ennen kaikkea, miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?"

Ranta syöksyy sellaisella intensiteetillä itsensä ja lähipiirinsä ongelmiin, että ne alkavat saada yleistä merkitystä. "Minut oli suistanut raiteiltani se, että entinen vaimoni oli muuttamassa pois kaupungista ja ottamassa lapset mukaansa."

Hän kirjoittaa ja piirtää elämänsä ilman muuta suunnitelmaa, kuin se mikä on kulloinkin tässä ja nyt. Kuvat kommentteineen on koottu "luvuiksi" tyyliin: 1. Merkintöjä muutamista järkytyksistä, 2. Merkintöjä toisten ihmisten kanssa olemisesta tai 3. Merkintöjä tunteiden ylivoimasta jne.

Kirja on hyvin kaunis. Valkoiselle paperille piirtyvät mustat kynän jäljet hienosti. Ainoa väri näiden lisäksi on kulta kansissa. Vihan ja raivoamisen jäljet piirroksina eivät tietenkään ole kauniita (s.13). Jos sitä yrittäisi sovittaa johonkin taidesuuntaukseen, niin ekspressionismiin se viittaisi. Rehellisen ja toden makuista kuvaus on niin kuin koko aukeamalta (s.38-39) levittyvä "Lauantai-illan hiljaisuus" kauneudessaan tai imettävä äiti (s.143), kun "Yht´äkkiä ikuisuuden tyhjyydestä ilmestyy ihminen, joka ei vielä äsken ollut täällä."

Ajatellessani Ville Rannan henkilöä ja taidetta mieleeni tulee kirjalliselta puolelta Timo K. Mukka ja kuvataiteilijoista Åke Mattas. Ranta on kymmenessä vuodessa luonut 12 teosta, Mukka kirjoitti kuudessa vuodessa 9 kirjaa, Mattas oli kuollessaan vasta 42 vuotias. Kaikki kolme repivät taiteensa omasta elämästä, niin -  ELÄMÄSTÄ.

Maailmankaikkeutta voi funtsia tähtiä katselemalla, tai päivittelemällä suurvaltapolitiikan julmuutta, mutta voi sitä lähestyä myös menemällä sisään päin, itseensä. "Kukaan tai mikään ulkopuolellani ei estä mua tekemästä työtä. Sisäpuolella sen sijaan on paljon esteitä."(Ranta)

Sarjakuva taidemuotona on ottanut haltuunsa sen, minkä kuvataide hylkäsi, nimittäin tarinan kerronnan. Samalla se on harpannut pitkän askeleen tähän päivään, tosielämään ja arkeen, elämisen hankaluuteen. Jos tämä kirjallisuuden muoto asettaa tekijöille tuplavaatimukset, siis tekstin ja kuvan yhteisvaikutuksen hallinnan, niin sama koskee myös lukijoita luetun ymmärtämisen suhteen.

Ville Ranta palkittiin tänä vuonna "Kyllä eikä ei" teoksellaan sarjakuva Finlandialla. Teos on käännetty ranskaksi.

Eeli Aalto

eeli aalto
KAIKKI OIKEIN Anna-Leena Härkönen

Anna-Leena Härkönen on kirjoittanut hyvän kirjan, romaanin, jonka jokaisen lottoajan kannattaa lukea. Asiantuntijat sanovat, että kaikki haluaisivat voittaa lotossa, mutta kukaan ei haluaisi olla lottovoittaja. Ihmiset lottoavat voidakseen viikon unelmoida, mitä tekisivät jos voittaisivat.

Kukapa ei olisi ajatuksissaan askarrellut kysymyksellä mitä sitten, jos yhtenä päivänä huomaisi olevansa miljonääri noin vain, äkikseltään. Varmaan olo menisi sekaisin, ajatukset hämärtyisivät. Härkösen romaani panee täydet valot päälle kuvatessaan Eevi ja Kari Puttosen elämää heidän voittaessaan 7 miljoonaa lotossa. Kirja on niin toden tuntuinen, että välillä kyselee onko tämä faktaa vai fiktiota.

Jälkeenpäin Eevi päättelee: -Ei lottovoitto aiheuttanut mitään. Se vain tönäisi liikkeelle asioita, jotka olisivat tapahtuneet muutenkin. Niin paljon oli jo ollut menossa päin helvettiä.

Kosmetologi Eevi Puttonen oli töistä tultuaan ostanut konetäytetyn lottokupongin. Yleensä hän ei lotonnut. Se kuponki vain sattui voittamaan. Kari oli töissä tavaratalon musiikkiosastolla toimien iltaisin keikkamuusikkona. Lottovoitto sai hänet kuvittelemaan mielettömiä. -Mä haluan tehdä jotain sikakreisiä, Kari sanoi. - Vuokrata viiskytkaks taksia ja pelata niillä pasianssia torilla. Istusin kaupungintalon rappusilla ja antasin kuskeille ohjeita radiopuhelimella. Noin niin ku aluksi.

Kenelle kerrottaisiin voitosta? Härkönen piirtää tarkasti ja taidokkaasti heitä lähellä olevat ihmiset. Pankista on kysyttävä, mihin kannattaa sijoittaa. Ensin kyllä repäistään vapaalle. Uusi asunto on ostettava parhaasta kaupunginosasta. Niin ja Kari haluaa uuden auton, Mersun tai Ferrarin.

Eevi haluaa tehdä yksin luxusmatkan, lentää Royal-Class-paikassa ja asua hotellissa, missä hänellä on oltava oma uima-allas. Kaikki tämä tapahtuu. Hesalaisessa lelukaupassa hän kohtaa sattumalta vanhan koulukiusaajansa Virven. Yksinhuoltaja saa potkut työstään, kun Eevi ostaa koko kaupan, jolla hän ei tee mitään. Sitä  mukaa kun toiveet toteutuvat ne menettävät merkityksensä.

-Jonkinlainen identiteettikriisi voitto aina on, oli veikkauksen virkailija heitä valistanut. Kari oli aina juonut. Nyt hän joi enemmän. -Mun pikku hiiripiiras on ihan hermona, hän hohotti Eeville. Pankissa sijoitusneuvoja sai heidän päänsä lopullisesti sekaisin. Tätäkö he olivat tulleet tänne kuuntelemaan? Tervetuloa todellisuuteen, ette te niin rikkaita olekaan kuin kuvittelitte. Ja Eevin todellisuus oli tämä: jos rahat loppuisivat, hän joutuisi takaisin sinne mistä tuli ja sen jälkeen hän hirttäytyisi.

 -Niin. Miten mä tän selittäisin? Sitä iloa, jonka sai lapsena vappupallosta, ei saa takas enää koskaan. Ja sen saman pallon perässä sitä silti yrittää ravata.

Kaikki haaveilevat rahasta. "Kaikki oikein" romaanissaan Härkönen on tyypillisimmillään ja parhaimmillaan. Karsealla huumorilla marinoitua inhimillistä draamaa.

Anna-Leena Härkönen
Kaikki oikein, Otava 2014