Kuvitelma hyvästä

Joskus mieleeni palaa thaimaalainen prinssi, joka asui naapurihuoneessa alivuokralaisena, kuten minäkin Montmartrella Pariisissa. Hän oli nuori, kuten minäkin. Tervehdimme toisiamme kohteliaasti, vaihdoimme muutaman sanan kohdatessamme käytävällä. Hänellä oli seuralaisenaan kaunis pariisilaistyttö, minulla Airin valokuva työpöydällä.

Kysyin kerran, kuinka hän menettelee tytön kanssa palatessaan Thaimaaseen, ottaako mukaan? Hän kohautti olkapäitään, "tyttö jää tänne". Hänelle se ei näyttänyt olevan ongelma. Minulle  olisi vastaavassa tilanteessa. Enkä ollut tullut Pariisiin etsiäkseni naista. 

Minulla oli kuvitelma Pariisista taiteen lähteenä. Halusin päästä sisälle siihen maailmaan. Uskoin sellaisen olevan olemassa kunhan vain etsin. Se vei kaiken aikani, voimani ja rahani. En käynyt yökerhoissa, Moulin Rougessa enkä seurustellut katunaisten kanssa Pigallella. Ne kaikki olivat kuin tarjottimella. 

Markus arveli Jumalan löytyvän itseään tutkistelemalla ja uskomalla. En ole varma, luulen sen olevan vain kuvitelman Jumalasta. Thaimaalainen prinssi oli varmaan yhtä vilpitön kuin minäkin. Kuvitelmamme hyvästä vain olivat erilaiset. "Ihmisen aivoitukset tähtäävät korkealle vain silloin kun ne tähtäävät saavuttamattomaan", kirjoitti Vilho Lampi.

Minä huomasin ennen pitkää tähtääväni saavuttamattomaan. Ei ollut olemassa sellaista taiteen katukahvilaa, johon olisi voinut muina miehinä mennä kuuluisuuksien seuraan. Oli vain tuhansittain eri puolilta maailmaa tulleita yksinäisiä etsijöitä. Picasso sanoi ettei hän etsi, hän löytää, mutta hänkin oli muuttanut pois Pariisista.

Lienenkö koskaan missään milloinkaan ollut niin yksinäinen kuin sinä talvena. Mitä enemmän tutkin taidetta, sitä kauemmas se tuntui pakenevan. Lopulta Ihmisen museossa ymmärsin, että olin etsinyt sellaista mitä ei ollut olemassa: kuvitelmaani taiteesta.

Varmaan Jumalaansa etsivä uskovainen joutuu monesti pettymään huomatessaan todellisuuden olevan toisenlainen kuin hänen kuvitelmansa. Jumala ei yksinkertaisesti toimi hänen toiveittensa mukaisesti. Lieneekö koko Jumalaa edes olemassa, hän tuskailee.

Ymmärsin niitä suomalaisia taiteilijoita, jotka olivat tulleet tai joita oli tuotu "maitojunalla" takaisin kotimaahan. Oli lähdetty suurin toivein ja kuvitelmin valloittamaan maailmaa. Kun Pariisi koko eurooppalaisine sulatusuuneineen kaatuu syliin, siinä kaatuvat myös kuvitelmat.

Tosiasioiden opiskelu on kovaa koulun käyntiä. Se asettaa ihmisen oikeaan mittasuhteeseen. On se Jumala olemassa vaikka ei suostukaan palvelijaksi eikä täytä kuvitelmaa hyvästä. Taidekin on totta. Se vain on toisenlaista kuin kuvitelma siitä.