Maailmanselitys

1900-luvulle asti tieteellinen maailmankuva oli perustunut aristoteeliseen käsitykseen staattisesta universumista. Mikään koskaan ei ollut alkanut eikä tulisi päättymään. Sitten 3. luokan asiantuntijana Bernin patenttitoimistossa työskentelevä virkamies löi fyysikkojen ällisteltäväksi kaavan E = mc². Hänen nimensä oli Albert Einstein.

Jumala ei pelaa noppaa, oli mies sanonut ja tarkentanut maailman alkaneen joskus 15 miljardia vuotta sitten nollapisteestä. Siis tyhjästä. Avaruus oli hänen mukaansa täynnä nollapiste-energiaa ja se oli suurin kaikista energioista. Nollapiste oli aikanaan räjähtänyt päästäen valloilleen kaiken energiansa. Se loi tämän kaikkiin suuntiin edelleen laajenevan maailmamme kaikkeuden.

Yleinen suhteellisuusteoria ei tiedä mitä oli ennen alkuräjähdystä. Varmaan se oli edellinen loppuun käytetty maailmankaikkeus. Kerrotaan ettei suhteellisuusteoriaa pitkään aikaan ymmärtänyt kuin yksi tiedemies ja hänkin väärin. Vähitellen opittiin kuitenkin käsittämään, mitä Einsteinin lanseeraama neljäs ulottuvuus tarkoitti.

Siihen asti olimme eläneet kolmiulotteisessa maailmassa: pituus, leveys ja korkeus. Nyt tuli aika mukaan. Pystyttiin osoittamaan, että ääntä nopeammassa suihkukoneessa kello kävi hiukan hitaammin kuin maissa. Korkeamman matematiikan puolella selitettiin, että valon nopeudella kiidettäessä aika pysähtyisi koppinaan. Sitä ei pystytä kokeellisesti todistamaan, koska ihminen ei pääse valon nopeutta lähellekään.

"Olen jälleen sorkkinut painovoimateoriaa tavalla, joka riittäisi syyksi, jos minut haluttaisiin sulkea hullujenhuoneelle", Einstein kirjoitti. Häntä nimittäin huolestutti maailmankaikkeuden tuhoutuminen loppurysäykseen niin paljon, että hän lisäsi yleiseen suhteellisuusteoriaan kosmologisen vakion, jollaisesta ei ollut mitään havaintoja ja jota hän itsekin myöhemmin piti emämunauksena.

Nyt kuitenkin tiedemiehet, matemaatikot etunenässä pitävät kosmologista vakiota hyvinkin mahdollisena. Siihen ei kuitenkaan riitä neljä ulottuvuutta, vaan tarvitaan 10, tai peräti yksitoista. Jos aika-avaruus on vielä jotenkin käsitettävissä, nämä uudet ulottuvuudet ovat niin pieniä ettei niitä voi havaita nykyisillä laitteilla lainkaan. Ne ovat yhtä tosia kuin matematiikka.

Em. perusteella maailmankaikkeutemme ei päätyisikään loppurysäykseen, vaan laajenee ikuisesti - kunnes vähitellen jäähtyy ja menehtyy lopulta lämmön puutteeseen, lämpökuolemaan. Olisiko se nyt sitten parempi vaihtoehto kuin se toinen, nimittäin kutistuminen ja kuoleminen lämpöhelvettiin?

Vai meneekö kaikki lopulta ihan toisin? Ja mitä se meille kuuluu!