Taide aikakautensa kuvastajana

-Synnyinkautensa kuvastajana  on taide  sovittamaton historioitsija, kirjoitti Vilho Lampi aforismissaan. On vaikea kuvitella valtiota ilman taidetta. Siihen lukeutuvat arkkitehtuuri, musiikki, kirjallisuus, kuvataide, teatteri, tanssi jne. - Kaksi vuosituhatta katselee meitä, julisti Napoleon sotilailleen pyramiidien juurella Egyptissä.

Suomi todisti olemassaolonsa taidekulttuurilla vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä. Eliel Saarisen luoma paviljonki maalauksineen ja muine sisältöineen osoitti itsenäisen valtion olemassaolon. Sibeliuksen Finlandia oli siihen asti salassa soitettavaa musiikkia.

Hitler ja Mussolini nauttivat keskenään musiikkiesityksistä, joihin kelpasivat esittäjiksi vain maailman parhaat laulajat, kuten Beniamino Gigli ja Jussi Björling. Stalin seurasi mustasukkaisesti aikansa kirjallisuutta raivaten armottomasti ei toivottavat runoilijat näkyvistä. Ranska satsaa nykyisin paljon elokuvateollisuuteen taistellen sen avulla amerikkalaistumista vastaan.

Ruotsilla ei ole Sibeliusta, mutta heillä on Abba, jolle avataan parhaillaan museota Tukholmassa. Autoteollisuus on vaikeuksissa, mutta musiikkiteollisuus kukoistaa.
Taiteella käydään kauppaa, siihen sijoitetaan yhtä lailla kuin mihin hyvänsä arvokkaaseen malmiin tai keksintöön.

Taidetta kerätään ja pantataan. Hitler kielsi pommittamasta Firenzen keskeistä museoaluetta. Natsit keräsivät hellästi talteen taideaarteet. He rahoittivat toimintaansa myymällä rappiotaiteeksi katsomansa taideteokset, kuten Edvard Munchin taulut. Göbbels keräsi itselleen hienon taidekokoelman vanhoista mestariteoksista.

Taidekilpailut ovat muotia. Televisio näyttää niitä kyllästymiseen saakka. Monien mielessä väikkyy taiteilijan ura työuran päätyttyä. Nykytekniikka mahdollistaa helppoja toteutuksia valo- ja elokuvan sekä musiikin alalla. Internet tarjoaa näyttöpaikkoja ilmaiseksi.

Kuka hyvänsä voi sanoa mitä tahansa. Tsehov sanoi, että kuka tahansa pystyy kirjoittamaan näytelmän.  Nyt jos koskaan kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, tehdä äänilevyn, elokuvan tai mitä tahansa minkä taiteen alalla hyvänsä. Taide on unelmoinnin paikka, se on terapiaa...

Kuitenkin, sittenkin todellinen taiteilija on harvinaisuus. Onnellinen tai onneton harrastelija jää  harrastelijaksi. Hän ei lopultakaan sisäistä tekemisiään niihin mittoihin, mistä Eino Leinon tavoin voisi sanoa, että kalliita ovat laulujen lunnaat. Vasta silloin hän olisi asettautunut aikakautensa kuvastajaksi.