Ei oo ketään kotona

Mitä muuta 8-kymppinen voi olla kuin vanhanaikainen. Kysyn vain. Koska isäni oli yksityisyrittäjä, meille Viipuriin hankittiin heti puhelin, kun sellainen ihmeväline ilmestyi käyttöön ja radio. Mummo ei uskaltanut koskea puhelimeen. Kun hän oli yksin kotona puhelimen soidessa, hän meni sen lähelle sanoen kuuluvasti: ei oo ketään kotona!

Radiosta kuuntelin, kuinka Mikki hiiri oli merihädässä. Isä oli kova hankkimaan uusia vempaimia. Gramofonia hän ei sentään voinut hankkia, koska äiti oli tiukka uskovainen. Autot sen sijaan olivat viimeistä mallia. Niinpä, kun talvisota syttyi, me pakenimme Viipurista upouudella Plymouthilla.

Isä oli saita tai sanoisinko säästäväinen. Hänellä oli aina rahaa. Minullakin on. Sen taidon opin isältäni. Sitä pidetään vanhanaikaisena. Rahaa ei pidä makuuttaa pankissa, vaan panna poikimaan, sanotaan. Ei se ole poikinut, vaikka kaikki on pantu menemään. Nyt valtio kyllä säästää, mutta raha vain vähenee. Se on omituista. Pankeillakaan ei ole rahaa.

Sota yhdisti ja tasa-arvoisti suomalaisia. Isäkin oli sanonut pankinjohtajalle, joka ei ollut myöntänyt lainaa, että mitäpä me kaksi köyhää yhdessä teemme. Hän oli siirtänyt talletuksensa toiseen pankkiin. Rasismia tai koulukiusaamista ei tunnettu, vaikka jouduinkin turvallisuussyistä tekemään koulumatkani palosolien kautta.

Aikaa oli paljon enemmän kuin nykyisin. Ukko-Pekka veturi veti pitkää junaa Oulusta Helsinkiin kellon ympäri. Nyt nuoret pitävät sähköpostia hitaana viestintävälineenä. Minulle facebook on liian nopea. Kun lähdin jatko-opinnoille Pariisiin, matkustin rahtilaivalla Toppilasta Rotterdamiin viikon. Viivyin Pariisissa yhtä soittoa 8 kuukautta.

Missään ei voi olla niin piilossa kuin suurkaupungissa. Varsinkin siihen aikaan. Saattoi mennä pari kuukautta etten kirjoittanut kirjettä kotiin - en edes Airille. En minä hunningolla ollut, vaikka asuinkin Pigallen lähistöllä. Olin vegetariaani enkä käyttänyt alkoholia lainkaan.

Kun nyt puntaroin ajan kulua ja vertaan tätä aikaa entiseen, tunnen itseni vanhanaikaiseksi. En minä miksikään ole muuttunut, vaikka Markuksen 15 vuotta sitten tekemä "100kuvaa Oulusta" oli ensimmäisiä nettinäyttelyitä maailmassa. Puhelimeni on salainen.

Se ikäänkuin viestii: Ei oo ketään kotona.