maanantai 8. huhtikuuta 2013

Ollaan tiellä taas


Tänään onkin hieno päivä aloittaa uusi blogi. Katsotaanpa siis syntyisikö tähän päiväkirjaan vähän ajan kuvaa ja ajatuksia näiltä lakeuksilta tässä ajassa, jossa ilmastonmuutoksen seurauksena maapallon lämpötila on kohonnut 0,8 astetta, Suomessa eletään kylmintä kevättä aikoihin, Oulu, Oulunsalo, Kiiminki, Halukipudas ja Yli-Ii löivät vuoden vaihteessa hynttyynsä yhteen ja isäukko lopetti oman bloginsa päivittämisen.

Varsinkin tuo viimeinen kohta oli ratkaiseva: ei sovi, että luova ihminen heittäytyy ihan vain puutarhaa hoitamaan, vaikka se olisi kuinka tärkeää. Niinpä tätä päiväkirjaa olisikin tarkoitus kirjoitella yhdessä hänen kanssaan, jotta mukana olisi mietteitä kahden eri sukupolven näkökulmasta.

Sisällöstä ei nyt tietenkään voi sanoa mitään, kun sitä ei vielä ole, mutta saattaahan siitä tulla melko subjektiivista omissa nurkissa pyörimistä. Lähinnä kai tällaisen lukemisen voisi ajatella kiinnostavan korkeintaan jotain oman jälkipolven sukututkijaa parinsadan vuoden kuluttua, mutta saa tätä toki lukea muutkin, jos mitään parempaa tekemistä ei ole tai ei vaikka meinaa muuten saada unta.

Siispä vanhan karavaanarihengen mukaan: On the road again! Eli ollaan tiellä taas - jos ei muuta, niin haittona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti