KÖYHÄN MIEHEN JERUSALEM Ville Ranta

Eeli Aalto

Kirja päättyy kymmenen vuotta sitten tehtyyn Jerusalemin matkaan. Sen tarkoituksena oli arkirasitteista vapautuneena luoda uusi kirja kuukaudessa paikan päällä. Kuinka kävikään? "Olin yksin, mutten tehnyt mitään." Hän etsii rutiineja ja ajatuksia, mutta niitä ei tule. Hän kävelee pitkin katuja piirtäen niitä. "Pelkään
mielikuvia elämästä, joka minulla jo on".

Kirjassa ei ole pienintäkään viittausta maailman politiikkaan tai Israelin ja palestiinalaisten väliseen skismaan. Kysymys on hänen kannaltaan paljon suuremmasta asiasta: "Tämä on kysymys, jonka minä esitän elämälle: miksi neroutta ei esiinny paljon missään, mutta S-marketteja on kaikkialla? Miksi vanhenen niin nopeasti? Ja ennen kaikkea, miksi minulle tulee koko ajan lisää lapsia?"

Ranta syöksyy sellaisella intensiteetillä itsensä ja lähipiirinsä ongelmiin, että ne alkavat saada yleistä merkitystä. "Minut oli suistanut raiteiltani se, että entinen vaimoni oli muuttamassa pois kaupungista ja ottamassa lapset mukaansa."

Hän kirjoittaa ja piirtää elämänsä ilman muuta suunnitelmaa, kuin se mikä on kulloinkin tässä ja nyt. Kuvat kommentteineen on koottu "luvuiksi" tyyliin: 1. Merkintöjä muutamista järkytyksistä, 2. Merkintöjä toisten ihmisten kanssa olemisesta tai 3. Merkintöjä tunteiden ylivoimasta jne.

Kirja on hyvin kaunis. Valkoiselle paperille piirtyvät mustat kynän jäljet hienosti. Ainoa väri näiden lisäksi on kulta kansissa. Vihan ja raivoamisen jäljet piirroksina eivät tietenkään ole kauniita (s.13). Jos sitä yrittäisi sovittaa johonkin taidesuuntaukseen, niin ekspressionismiin se viittaisi. Rehellisen ja toden makuista kuvaus on niin kuin koko aukeamalta (s.38-39) levittyvä "Lauantai-illan hiljaisuus" kauneudessaan tai imettävä äiti (s.143), kun "Yht´äkkiä ikuisuuden tyhjyydestä ilmestyy ihminen, joka ei vielä äsken ollut täällä."

Ajatellessani Ville Rannan henkilöä ja taidetta mieleeni tulee kirjalliselta puolelta Timo K. Mukka ja kuvataiteilijoista Åke Mattas. Ranta on kymmenessä vuodessa luonut 12 teosta, Mukka kirjoitti kuudessa vuodessa 9 kirjaa, Mattas oli kuollessaan vasta 42 vuotias. Kaikki kolme repivät taiteensa omasta elämästä, niin -  ELÄMÄSTÄ.

Maailmankaikkeutta voi funtsia tähtiä katselemalla, tai päivittelemällä suurvaltapolitiikan julmuutta, mutta voi sitä lähestyä myös menemällä sisään päin, itseensä. "Kukaan tai mikään ulkopuolellani ei estä mua tekemästä työtä. Sisäpuolella sen sijaan on paljon esteitä."(Ranta)

Sarjakuva taidemuotona on ottanut haltuunsa sen, minkä kuvataide hylkäsi, nimittäin tarinan kerronnan. Samalla se on harpannut pitkän askeleen tähän päivään, tosielämään ja arkeen, elämisen hankaluuteen. Jos tämä kirjallisuuden muoto asettaa tekijöille tuplavaatimukset, siis tekstin ja kuvan yhteisvaikutuksen hallinnan, niin sama koskee myös lukijoita luetun ymmärtämisen suhteen.

Ville Ranta palkittiin tänä vuonna "Kyllä eikä ei" teoksellaan sarjakuva Finlandialla. Teos on käännetty ranskaksi.

Eeli Aalto