eeli aalto MINÄ MINUSTA

Harhailtuani jonkin aikaa facebookissa minun on mentävä itseeni. Selvitettävä kuka olen ja mitä se on kun ikä painaa. Jos joku väittää ettei ikä paina 8-kymppisenä, hän valehtelee tai on hoidon tarpeessa. Minua nuorempi tuttu sanoi ajokorttia uusiessaan lääkärille, ettei häntä vaivaa mikään. Lääkäri ei uskonut, vaan pani verikokeeseen. Paljastui diabetes ja molemmat silmät piti leikata ettei sokeutuisi kokonaan.

Se mitä jotkut erehtyvät kutsumaan vanhuuden viisaudeksi, on väsymystä. Kuka hyvänsä vaikuttaa viisaalta, jos älyää pitää suunsa kiinni. Minä en jaksa ottaa kantaa nyt parhaillaan riehuvaan epidemiaan, missä heilutellaan monivärisiä lippuja tai maalataan kynnet erivärisiksi. Minulla lähinnä tulee mieleen sateenkaarihallituksemme, joka ei monivärisyytensä takia saa mitään aikaseksi.

Tiedän toki kysymyksen liittyvän tavalla tai toisella homoihin ja lesboihin; millä tavalla, on jäänyt epäselväksi. Päivänselvää sitävastoin on, että asia on in. Lapsetkin huorittelevat ja homottelevat toisiaan, vaikka eivät tiedä mitä se tarkoittaa. Luulen etteivät kaikki aikuisetkaan.

No minä ainakaan en ole homo. Tiedän sen siksi, että ystäväpiiriini  kuuluu aitoja sellaisia. He ovat  tavallista fiksumpia. Lieneekö syy siinä, että ovat saaneet varoa ominaispiirrettään. Sellainen panee ajattelemaan eikä se ole kenellekään pahaksi.  Ei täällä tietääkseni ketään ole vankilaan pantu homoudesta. Eihän Suomessa eroteta edes pappeja kirkosta, vaikka väittävät ettei Jumalaa ole. Mistä he tietävät ettei ole. Einsteinkaan ei mennyt sellaista väittämään. "Jumala ei pelaa noppaa", hän sanoi.

Minä kuulun kirkkoon ja journalistiliittoon. En ole eronnut eikä kummastakaan ole potkittu pois. Mihinkään taiteilijaseuraan tai -matrikkeliin en kuulu. Olen kuulunut, mutta nimeni on pyyhkiytynyt jostakin syystä pois. Soitin Suomen taiteilijaseuraan kysyäkseni, miksi he olivat poistaneet nimeni taiteilijamatrikkelista. Haluan vain tarkistaa onko se tapahtunut vahingossa vai tarkoituksella.

Sihteeri ei tiennyt. Hän kehotti minua laittamaan anomuksen ja pyytämään suosituksen joltakin pätevältä taholta. Kysyin keneltä minä voisin hakea suositusta. Hän sanoi, että esim. Oulun taiteilijaseuralta. Olin seuran perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja, mutta nimeni on kadonnut heidänkin jäsenluettelostaan. Koetin valistaa, että nykyisin näkee yhtä ja toista taiteilijoiden tekemisistä netistä. Ehkä kuitenkin poistan kotisivuiltani Taiteilijamatrikkelin osoitteen, olisiko parempi niin?

On se parempi niin, sanoi sihteeri. Olimme molemmat helpottuneita.

eeli aalto HELI SLUNGA Orjan kirja

Kun tulee oikein ankara sanojen nälkä, on tartuttava runokirjaan. Siinä eivät auta vieraasta kielestä käännetyt sanat. On mentävä omaan kieleen, löydettävä sanojen maku, haju ja merkitys niin kuin joskus lapsena maistuivat ojien penkoilta poimitut mesimarjat.

Heli Slunga tarjoilee Orjan kirjassa ravitsevia ja merkitseviä sanoja. Runoilija on kaaosmaagikko. Niin on, ... / hän riisuu strassistringit minkinkarvatekoripset/ tykkikomppanian edessä, maa tärähtää valonheittimet huojuvat/...

Kun runoilija ikäänkuin kertoo itsestään, sanat saavat väistämättä yleisen merkityksen: Mitä on olla rajatilapersoona, melanooma, / viettien ja impulssien verkossa reuhtova maanikko/...miksi kohtuus & moraali & järki ovat aina hukassa, / tukka takussa, polvet veressä tai kurassa, /...

Naiskirjailijat, - runoilijat ovat ottaneet ( sitä ei ole annettu) itselleen heille kuuluvan vapauden sanoa, kertoa miltä elämä oikeasti maistuu: ...ajattelen: / tämän on riitettävä / lapsille kuin aikuisille: /puhu niin tottta kuin uskallat

Edelleen on pidettävä varaus: puhu niin totta kuin uskallat. RAKKAUDENTUNNUSTUS KENELLE TAHANSA on yksi kokoelman komeimpia runoja. En muista toista yhtä alastonta, yhtä paljastavaa ja julmaa kuvausta naisen kaipuusta miehen luo ja sitä kautta itsensä ymmärtämiseen.

Hämärtyvässä illassa, näyteikkunoiden ja katulamppujen katkussa / tuijotan vastaantulevia, mietin, voisiko tuosta / ... olla mieheksi johon voisin takertua/ ...

Miehet eivät aisti tuijottavan naisen pedon silmiä, eivät aisti mitään, menevät vain menojaan. Sanat ja säkeet muuttuvat kuviksi, itseironiaksi:  miehet eivät tunnista hänen erityislaatuaan meikkien alta eikä hän vaadi paljoa: /vain että mies on sokea muille naisille / mutta löytää minut / Rubensin maalauksesta.

Lappi hyökkää päähäsi / keskellä Pariisia, .../  Muistan tuon tunteen Pariisin ajoiltani. Aloin kaivata suomenkieltä niin paljon, että hätätilassa menin katsomaan Ingmar Bergmannin Kesä Monican kanssa elokuvaa  kuullakseni edes ruotsia, mutta se oli dubattu ranskaksi - tietenkin.

Orjan kirja tarjoaa rautaisannoksen suomenkieltä ja naisen mieltä. Molemmat saavat uusia ja syvempiä merkityksiä. Niiden seurassa viihtyy. Heli Slunga kirjoittaa niin totta kuin uskaltaa ja hän kyllä uskaltaa.

eeli aalto HYVÄT SITEERAUKSET

Nyt tiedän, kuinka valitset siteeraukset kirjoituksiisi, sanoi Erno Paasilinna kerran kirjahyllyni edessä. Pudotat vain jonkin kirjan lattialle ja valitset avonaiselta aukealta sopivan ajatuksen. Sitten hän purskahti ernomaiseen nauruun.

Erno ei voinut uskoa, että olisin kahlannut klassikot läpi etsiäkseni ajatuksia. Jätän lukijan pääteltäväksi oliko Erno oikeassa, mutta päätin kokeilla millaista jälkeä tulisi, jos tekisin hänen heittonsa mukaan. Ottaisin minkä hyvänsä kirjan sattumalta ja avaisin sen summan mutikassa.

Nuoruus on jo hyvän aikaa merkinnyt minulle lyyristä ikää, toisin sanoen ikäkautta, jossa yksilö, lähes täysin itseensä keskittyneenä, on kykenemätön näkemään, ymmärtämään tai arvioimaan ympäröivää maailmaa selvästi. (Milan Kundera, Esirippu, 2013).

Neuvokkaat vanhimmat nousivat silloin, / sanoivat sanansa :  Gilgameshille: / "olet nuori, Gilgamesh, tunteesi kantavat sinua kanssaan: sinä et tiedä, olet perhosen poika! (Gilgamesh, maailman vanhin eepos. suomentaja Jaakko Hämeen-Anttila, 2000)

Sitkeästi ponnisteleva joogi, / joka on puhdistunut synneistä/ ja täydellistynyt monen elämän kautta,/ saavuttaa perimmäisen päämäärän. (Bhagavadgita, suomentanut Mari Jyväsjärvi 2008).

Kuten jo edellä mainittiin, antautui Cicero kirjallisille harrastuksilleen varsinkin sen jälkeen kun hän oli tullut takaisin maanpaostaan, ja toistamiseen, kun hän oli saanut armahduksen Caesarilta. (Marcus Tullius Cicero 106 eKr. - 43 eKr, Vanhuudesta).

Vain keskinkertaisilla on toiveita jatkuvasta olemassaolostaan, sukunsa säilymisestä, - he ovat tulevaisuuden ihmiset, ainoat eloon jäävät; "olkaa niinkuin he! tulkaa keskinkertaisiksi!" (Friedrich Nietzshe, Hyvän ja pahan tuolla puolen, Otava 2012).

Mikäli oikein ymmärrän, on todella pätevät syyt uskoa kaikkien kaistapäiden olevan Jumalan erikoissuosikkeja. (Erasmus Rotterdamilainen 1466-1536, Tyhmyyden ylistys, Karisto 2010).

Mutta kun tuommoisen kansainvaltion laajentuessa kovin suureksi, maan ääriin ulottuvaksi, sen hallinnon ja samalla sen yksityisten jäsenten suojelemisenkin täytyy käydä lopulta mahdottomaksi, ja kun toisaalta taas ryhmä tuollaisia yhtymiä aiheuttaa uudestaan sodan tilan, niin on itse ikuinen rauha aate, joka ei ole toteutettavissa. (Immanuel Kant 1724-1804, Ikuiseen rauhaan, Karisto 2000).

Joo, Kyllä miltä hyvänsä merkittävän kirjan aukeamalta hyvän lauseen löytää, mutta harvoin se taitaisi osua kirjoittamaani aiheeseen. Tuo Immanuel Kantin päätelmä ikuisesta rauhasta, joka ei ole toteutettavissa, antaisi ajattelemisen aihetta, jos teemana olisi Euroopan unioni. Sen eräs pääajatus oli luoda Eurooppaan tila, missä sota ei koskaan enää olisi mahdollinen.

Ville Ranta KYLLÄ EIKÄ EI

Oulua on kuvattu kirjallisuudessa monipuolisesti hamasta Saara Wacklinista lähtien, mutta kuvallinen ilmaisu on ollut vähäistä. Hiljan Peter von Bagh julkaisi hienon elokuvan "Muisteja" 1950-luvulta. Se oli paitsi hänen lapsuutensa omakuva, myös Oulukuva. Nyt Ville Ranta sarjakuvakirjallaan "Kyllä eikä ei" siirtyy 1800-luvun Ouluun.

Kirja on uskomattoman hieno ja tarkkanäköinen historiallinen romaani. Sitä voi selata kuvakirjana muuten vain, tai aistia vanhan Oulun heräävän henkiin kuin kumpujen yöstä oikeasti ja todellisena. Minun piti ensimmäisenä tarkistaa Oulun historiasta pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Joo, nuo henkilöt olivat olemassa, Wiikkosanomat lakkautettiin, Pietarista tuli keisarin viesti kuin Jumalan sana jne.

Kirjan todellisuuspohja on hämmentävä. Opettaja H. Nyman tiedettiin iloluonteiseksi mieheksi, joka oli aina paikalla siellä missä juhlittiin. Tiedettiin myös hänen makaavan taloudenhoitajansa kanssa. Mutta kun Ranta näyttää lihaksi muuttunein piirroksin, mitä tapahtuu, kun hurjien juhlien jälkeen opettaja päihtyneenä vannoo parantavan tapansa suistuen kuitenkin lemmenleikkeihin taloudenhoitajansa kanssa, ... kohtaus on vaikuttava.

Tai kun murkkuikäiset sisarukset Bina ja Maria pohtivat: "tuleeko sinulla koskaan mieleen se, miten kaikki pian kuolee?" He pohtivat mitä kaikkea voisi tehdä. Maria päättelee ettei aikuisena voi tehdä mitään sen enempää. Päin vastoin, elämä on todennäköisesti vielä rajoitetumpaa. Kun vanhempien silmä välttää he juoksevat  Hupisaarille, riisuutuvat ja kirmaavat rantaveteen.

Seuraa yksi kirjan upeimpia visuaalisia jaksoja, sivut 147- 151. Lämmin keltaoranssi väri korostaa tyttöjen kisailua vedessä. Se on kuin villi tanssi, joka tytöt yllättäen päättyy heräävään eroottiseen kosketukseen ja suudelmaan. Ne ovat tuomittavia tunteita, jotka ajavat ahdistukseen ja synnin tuntoon. Kaupungin ahdistavuus korostuu Rannan värivalinnoissa. Varsinkin talvinen, pimeä Oulu on uhkaavan sinimusta. Valistus ja herännäisyys ovat törmäyskurssilla.

Kaunis Maria palaa Ouluun pitkän poissaolon jälkeen. Kun iso purjealus lähestyy kaupunkia, alkaa satamaan lunta. Me palaamme kotiin, hihkuvat nuoret naiset. Maria sekoittaa oululaismiesten päät tervaporvareiden bileissä. Opettaja Nyman sepustaa rakkauskirjettä, mutta kaunotar ei päästä ketään lähelleen. Kirjan lopussa selviää romaanin arvoituksellinen nimi "Kyllä eikä ei".

Ville Rannan hallussa on taikasivellin. Sarjakuvakirjan tekeminen pitää sisällään valtavan työmäärän. Jälki on kauttaaltaan hallittua, elämän raadollisuuden takaa paistaa tekijän hymy. Tuntuu kuin hän ajattelisi, että lukekaa, katsokaa ja tulkitkaa kuinka haluatte. Elämä on tällaista.

Kuvitelma hyvästä

Joskus mieleeni palaa thaimaalainen prinssi, joka asui naapurihuoneessa alivuokralaisena, kuten minäkin Montmartrella Pariisissa. Hän oli nuori, kuten minäkin. Tervehdimme toisiamme kohteliaasti, vaihdoimme muutaman sanan kohdatessamme käytävällä. Hänellä oli seuralaisenaan kaunis pariisilaistyttö, minulla Airin valokuva työpöydällä.

Kysyin kerran, kuinka hän menettelee tytön kanssa palatessaan Thaimaaseen, ottaako mukaan? Hän kohautti olkapäitään, "tyttö jää tänne". Hänelle se ei näyttänyt olevan ongelma. Minulle  olisi vastaavassa tilanteessa. Enkä ollut tullut Pariisiin etsiäkseni naista. 

Minulla oli kuvitelma Pariisista taiteen lähteenä. Halusin päästä sisälle siihen maailmaan. Uskoin sellaisen olevan olemassa kunhan vain etsin. Se vei kaiken aikani, voimani ja rahani. En käynyt yökerhoissa, Moulin Rougessa enkä seurustellut katunaisten kanssa Pigallella. Ne kaikki olivat kuin tarjottimella. 

Markus arveli Jumalan löytyvän itseään tutkistelemalla ja uskomalla. En ole varma, luulen sen olevan vain kuvitelman Jumalasta. Thaimaalainen prinssi oli varmaan yhtä vilpitön kuin minäkin. Kuvitelmamme hyvästä vain olivat erilaiset. "Ihmisen aivoitukset tähtäävät korkealle vain silloin kun ne tähtäävät saavuttamattomaan", kirjoitti Vilho Lampi.

Minä huomasin ennen pitkää tähtääväni saavuttamattomaan. Ei ollut olemassa sellaista taiteen katukahvilaa, johon olisi voinut muina miehinä mennä kuuluisuuksien seuraan. Oli vain tuhansittain eri puolilta maailmaa tulleita yksinäisiä etsijöitä. Picasso sanoi ettei hän etsi, hän löytää, mutta hänkin oli muuttanut pois Pariisista.

Lienenkö koskaan missään milloinkaan ollut niin yksinäinen kuin sinä talvena. Mitä enemmän tutkin taidetta, sitä kauemmas se tuntui pakenevan. Lopulta Ihmisen museossa ymmärsin, että olin etsinyt sellaista mitä ei ollut olemassa: kuvitelmaani taiteesta.

Varmaan Jumalaansa etsivä uskovainen joutuu monesti pettymään huomatessaan todellisuuden olevan toisenlainen kuin hänen kuvitelmansa. Jumala ei yksinkertaisesti toimi hänen toiveittensa mukaisesti. Lieneekö koko Jumalaa edes olemassa, hän tuskailee.

Ymmärsin niitä suomalaisia taiteilijoita, jotka olivat tulleet tai joita oli tuotu "maitojunalla" takaisin kotimaahan. Oli lähdetty suurin toivein ja kuvitelmin valloittamaan maailmaa. Kun Pariisi koko eurooppalaisine sulatusuuneineen kaatuu syliin, siinä kaatuvat myös kuvitelmat.

Tosiasioiden opiskelu on kovaa koulun käyntiä. Se asettaa ihmisen oikeaan mittasuhteeseen. On se Jumala olemassa vaikka ei suostukaan palvelijaksi eikä täytä kuvitelmaa hyvästä. Taidekin on totta. Se vain on toisenlaista kuin kuvitelma siitä.

Älkää hyvät ihmiset kirkkoa mollatko

Kaikkea olemassa-olevaa ei tarvitse eikä kannata "uudistaa", muuttaa tai hävittää pelkästään uudistamisen vuoksi. Kirkko ja armeija esimerkiksi ovat sellaiset. Kaikilla mailla ja kulttuureilla on uskontonsa, siitä ei pääse mihinkään. Kommunismi Venäjällä ja Kiinassa yritti tehdä uskonnon tarpeettomaksi, mutta toisin kävi. Kommunismi osoittautui tarpeettomaksi.

Kun uusi paavi asetettiin virkaansa, maailman poliittiset valtiaat olivat nöyrästi juhlistamassa tilaisuutta. Olisi tyhmää kieltää ja vähätellä tosiasioita. Kun meillä lestadiolaiset tai körttiläiset kokoontuvat kesäjuhliinsa, poliittiset puoluekokoukset eivät ole mitään niiden rinnalla yleisömäärissä.

Kirkko tarjoaa vertaansa vailla olevat puitteet kasteesta hautajaisiin. Kirkosta eronneetkin ja ateistit tahtovat tulla haudatuiksi siunattuun maahan. Kirkkohäät ovat suurta muotia, homot ja lesbot haluavat tulla kirkon siunaamiksi. Rokkimuusikot herkistelevät perinteisin joululauluin kirkoissa. Nuoret menevät innoissaan rippileireille.

Sukututkimus on internetin vaikutuksesta yleistynyt. Mistäpä muualta kuin kirkonkirjoista etsitään tietoa esivanhemmista. Valistunut matkailija käy ihmettelemässä valtavia kirkkorakennuksia maailmalla, olivatpa ne suurkaupungeissa tai pienissä kylissä. Keskiaikaiset kivikirkot Uudellamaalla ovat ihmeellisen kauniita made in Finland tuotteita.

Kotikyläni merkittävin rakennus on maan neljänneksi vanhin puukirkko. Se on oiva Matti Härmän pohjalaista kirkonrakennustaitoa edustava rakennus Mikael Toppeliuksen koristamin maalauksin. Kun kuulee epäiltävän onko suomalaista identiteettiä olemassakaan, sopii käydä katsomassa näitä rakennuksia.

Suomalaista identiteettiä luotiin jo keskiajalla, kun Mikael Agricola väänsi Raamattua Suomen kielelle. Epäiltiin ettei Jumala ymmärrä suomea. Kyllä se ymmärtää Suomen kielen joka taitaa kaikkein mielen, väitti Agricola. Ilman identiteettiä ei myöskään historian hämärästä noussut Kalevala olisi mahdollinen.

Kirkko edusti hallitusvaltaa aikana, kun omaa keskushallintoa ei vielä ollut. Saarnastuolista käsin paitsi heristeltiin nyrkkiä syntiselle kansalle, myös opastettiin ja välitettiin tietoa suuren maailman keksinnöistä. Papit olivat tärkeä linkki mm. maatalouden kehittämisessä.

Viime vuosina kirkko on antanut sosiaalista apua hätää kärsiville tapauksissa, jotka kuuluisivat valtiovallalle.

Karavaani kulkee ja koiria tarvitaan

Yhteiskunta on paska ja virkamiehet ja viranomaiset sen pikkusieluisuuden konkreettisin ilmentymä! Ilman noita paskoja maailma olisi ihan kelvollinen paikka, ja kyllä virkamiehet ja viranomaiset vielä menisivätkin, kunhan pitäisivät edes turpansa kiinni eivätkä puuttuisi asioihin! 

Leif Salmenia lainatakseni: "Maatamme on siunattu ylenmääräisellä joukolla pikkusieluisia lainsäätäjiä ja viranomaisia, ja sormet syyhyten he pyrkivät puuttumaan niihin viimeisiin harvoihin käyttäytymismalleihin, jotka eivät sovi erilaisten yhteishyvän valiokuntien yhtä lailla parasta tarkoittaviin kuin totalitaarisiin strategioihin. Ellemme pysty estämään heitä, voimme - ja meidän pitääkin - edes halveksia heitä. Ellemme pane vastaan, he ennen pitkää vievät meiltä hengen."

Leifin eduksi tähän pitää lisätä vielä seuraavan kappaleen alku: "Olin siis varsin tympääntyneessä mielentilassa."

Tuo kuitenkin kuvastaa hyvin sitä, miltä keskivertoduunarista tuntuu. Tai ainakin niin olen ymmärtänyt sosiaalisen median kautta saamastani informaatiosta. Tuollainen on varma tie tukijoiden saamiseksi, koska jokaisen on helppo ymmärtää se, että meitä tavallisia ihmisiä sorretaan, virkamiehet on perseestä, EU vie meidän rahat ja meidät pakotetaan tupakoimaan sateessa perkele.  

Mistä ihmeestä tällainen sotaisa vastakkainasettelu oikein johtuu? Välillä käy mielessä, että johtuuko se joidenkin ihmisten tarpeesta tuoda provosoimalla omaa itseään esiin, koska osallistumalla varsinaisen työn tekemiseen se ei onnistunut. Pitäisikö meidän laittaa virkamiehet parin vuoden lomalle ja laittaa nämä valopäät hoitamaan asiat kuntoon?

Mitähän siitä tulisi? No, minä olen nähnyt mitä siitä tulee. Siitä tulee se, että jo muutaman tunnin pähkäilyn jälkeen valopäät kävelevät ulos tuhisten, että ei teidän idioottien kanssa mitään voi tehdä. Sitten me idiootit jäämme sinne tekemään hommat loppuun, koska ne nyt kuitenkin pitää tehdä. Seuraavana päivänä saa sitten yleisönosastolta lukea, että "taaskaan ei tehty niinkuin järki sanoo".

Hullua tässä kaikessa on se, että ne valopäät on oikeassa. Hullumpaa se, että me idiootitkin tiedämme sen. Hulluinta on kuitenkin se, että asioita ei voi toteuttaa tuolla viisaalla tavalla, koska joku laki tai asetus estää sen. Idiootti ymmärtää sen, valopää ei. Idiootin mielestä lakia ja asetuksia tulee noudattaa jos ne on kerran luotu, mutta niitä voi yrittää muuttaa. Valopään mielestä niitä voi - ja pitääkin - kiertää tarvittaessa. 

Meitä kaikkia tarvitaan, idiootteja ja valopäitä. Heitäkin, jotka elävät meidän muiden maksamina. Sivistyneen yhteiskunnan yksi merkki on mielestäni se, että sallin hänen, jonka elämisen maksan verorahoina itse tekemälläni työllä, haukkua vapaasti itseäni (hehän eivät hauku niinkään tekemääni työtä, vaan minua). Se on viisasta, koska haukkumista kuuntelemalla pystyn parantamaan työni tuloksia ja sitä kautta itseni ja hänenkin elämän laatua. 

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Niin pitää ollakin, emme me virkamiehet siitä suutu, vaikka ajattelemattomuus joskus sapettaakin. Eräskin hyvä ystäväni kollegoineen huolehti viime viikonloppuna sinun ja minun, niin… koko Pohjois-Suomen turvallisuudesta. Vaikka onhan se kyllä hirveän pikkumaista.